Venäjä ja Kiina solmivat massiivisen kaasusopimuksen

Sopimus solmittiin Vladimir Putinin (oik.) Kiinan-vierailun yhteydessä. Lehtikuva/ Mark Ralston

Venäjä ja Kiina ovat solmineet massiivisen sopimuksen venäläisen maakaasun toimittamisesta Kiinaan.

30-vuotinen toimitussopimus solmittiin presidentti Vladimir Putinin Kiinan-vierailun yhteydessä Shanghaissa.

Sopimuksen mukaan Venäjän valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom toimittaa Kiinaan vuosittain 38 miljardia kuutiometriä kaasua.

Sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu, mutta uutistoimisto Reuters arvioi kaupan arvoksi lähes 300 miljardia euroa.

Sopimuksesta ehdittiin neuvotella kymmenen vuoden ajan, kun myytävän kaasun hinnasta ei löytynyt yksimielisyyttä.

Toimitettavan kaasun määrä jäi pienemmäksi kuin osapuolet alun perin suunnittelivat. Vuonna 2009 solmitussa alustavassa sopimuksessa puhuttiin 70 miljardin kuutiometrin vuotuisista toimituksista.

Kaasusopimus on Venäjälle tärkeä, sillä EU-maat ovat ryhtyneet toimiin voidakseen vähentää energiariippuvuuttaan Venäjästä. Samaan aikaan Ukrainan kriisi on herättänyt keskustelua Venäjän vastaisista talouspakotteista.

Tieto sopimuksesta sinkautti Gazpromin osakekurssin parin prosentin nousuun.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
kippari
Venäjä
pyyhkii eu/usan pakotteilla peensä. Täysin naurettavaa toimintaa eulta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kapitano
Vast: Venäjä
Ei ihan noin kuin kuvittelet.
Jos jo 10 vuotta neuvoteltu koska hinnasta ei olla paasty sopuun ja nyt kun tulee pakotteita toiselta suunnalta, niin on pakko taipua Kiinalaisten tarjoamaan hintaan, muuten koko toiminta loppunee kipparin rannoilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä juttu
Vast: Venäjä
Alehintaisella massiivisella kaasunostolla Kiina voi puhdistaa ilmaansa huomattavasti. Maakaasu todella puhdasta verrattuna Kiinassa yleiseen ja massiiviseen kivihiilen polttoon. Maapallon kannaltakin hyvä asia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ProfetoinEnLue
AlexLainaatkoKlabejaEnsiTalveksi ?
Tällä kaupalla todennäköisesti sinetöitiin tulevan talven energian kustannusten nousu myös täällä metsän keskellä. Olisi hyvä pitää mielessä että nykyinen Venäjältä saatavan kaasun hinta on ollut vähintäänkin kohtuullinen, mutta pakotteiden ja tämän Kiinan kaupan myötä Gazprom tulee ilmoittamaan eurooppalaisille toimijoille rankasta hinnankorotuksesta, josta Ukrainan tapauksessa saimme jo esimakua. Mutta mitäpä me hölmöt emme olisi valmiita maksamaan saadaksemme olla "oikealla" puolella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Enprofetoivaantutustun
Vast: AlexLainaatkoKlabejaEnsiTalveksi ?
En osaa sanoa Millaisella hinnalla kaasua Suomeen on toimitettu, mutta en ole koskaan kaasulla kämppää lämmittanytkään. Klapeja mulla on nyt pariksi talveksi. Ja jos kaasu alkaa loppumaan, niin Iranissa olisi paljon tarjolla. Millasellahan hinnalla Norja myy?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mr. Gasman
Vast: AlexLainaatkoKlabejaEnsiTalveksi ?
Suomessa kaasua ei yleisesti ottaen käytetä suoraan esim. lämmitykseen vaan iso osa menee teollisuuden käyttöön ja mm. sähköntuotantoon, joten kyllä sen vaikutus kotitalouksiinkin on todellinen oli kaasuliesi tai ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »