Päivittäistavarakauppa

Ei lihaa ja perunaa, vaan valmisruokaa – kokkausta vaativien tuotteiden myynti putosi kaupassa

Jori Liimatainen
Kotikokkaus vaihtui huhti-kesäkuussa yhä useammin valmisruokaan, kertovat päivittäistavarakaupan tilastot. Eniten myynti tipahti esimerkiksi lihassa ja perunassa. Tuoreiden vihannesten myynti pysyi viime vuoden tasolla. Arkistokuva.

Kotona kokkailun sijaan suomalaiset ostavat kaupasta nyt yhä enemmän valmisruokaa ja ravintoloiden ruoka-annoksia, kertovat tuoreet tilastoluvut. Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan seuraukset näkyvät raaka-aineiden myynnissä.

Valmisruokien ja valmiiden annosten myynti kasvoi huhti-kesäkuussa jopa 20,2 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan nähden. Pizzojen ja suolaisten piirakoidenkin myynti kohosi ajanjaksolla 14,1 prosentilla.

Eniten myyntiään kaupassa nostattivat huhti-kesäkuussa trendinsä mukaisesti alkoholittomat ja vähäalkoholiset oluet. Tuoteryhmän myynti kasvoi ajanjaksolla peräti 31,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan nähden.

Vähennystä sen sijaan tapahtui eniten raaka-aineiden, kuten lihan, kalan ja perunan myynneissä. Yli kahdeksan prosentin tiputusta nähtiin sianlihan ja perunan myynneissä. Sen sijaan perunalastuihin perunan tiputus ei yltänyt – niiden myynti kasvoi 7,2 prosentilla viime vuodesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös vihannesten myynnin kasvu pysähtyi viime vuoteen verrattuna. Tuorevihannesten myynti pysyi samana, mutta pakaste- ja säilykevihannesten myynnit rojahtivat. Rasvoissa puolestaan voita myydään yhä vähemmän, kun taas margariinin myynti oli ajanjaksolla nousussa.

Kokonaisuutena tuoteryhmäkohtaiset tilastoluvut kertovat päivittäistavarakaupan myynnin kasvun hidastuneen vuoden toisella neljänneksellä. Syynä on koronarajoitusten vuoksi poikkeuksellinen viime vuoden vertailujakso, jolloin kaupan myynti kasvoi jopa noin kymmenen prosenttia. Elintarvikkeiden kokonaismyynti huhti-kesäkuussa oli nyt 0,5 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan vähittäiskaupassa syntyi huhti-kesäkuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien myyntiä yhteensä 3,75 miljardin euron arvosta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aboriginaali
Ruokaa saa myös keskusliikkeiden ulkopuolelta
Oma empiirinen tutkimukseni kertoo ihan päinvastaista; yhä enemmän tehdään itse ruokaa perusraaka-aineista, kun taas valmisruokia vältellään. Jutun tilastossahan näkyy vain keskusliikkeiden myynti.

Itse ostan (kuten monet muutkin) lihaa ja kalaa yleensä suoraan lähituottajilta tai hallista, vihannekset ja perunat torilta. Monet kasvattavat myös itse. Jotkut suosivat pieniä erikoiskauppoja. Eivät näy Päivittäistavarakauppa ry:n luvuissa. Näistä tilastoista ei siis voi suoraan vetää johtopäätöksiä suomalaisten syömistottumuksiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Ruokaa saa myös keskusliikkeiden ulkopuolelta
Mistä päättelet, että jutussa näkyy vain keskusliikkeiden myynti?

Vaikka näkyisikin, niin taitaa olla isojen ketjujen myynti volyymiltaan melko paljon muita väyliä isompi, jolloin muutokset niiden myynnissä kuvastavat kyllä ainakin melko hyvin yleisiä trendejä.

Aika yllättävä oli tieto vihannesten myynnin kasvun pysähtymisestä. Alkaisiko raju vegehypetys vihdoin vähän laantua?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.