Lentoliikenne

Finnairin tulos pysyi rumasti tappiolla – lentoyhtiön liikevaihto oli jo reippaassa kasvussa

Arttu Laitala
Isosta tappiosta kertoneen Finnairin liikevaihto oli vuoden toisella neljänneksellä kasvussa.
Isosta tappiosta kertoneen Finnairin liikevaihto oli vuoden toisella neljänneksellä kasvussa.

Lentoyhtiö Finnairin tulos koheni toisella neljänneksellä aavistuksen vuodentakaisesta. Finnair teki huhti-kesäkuussa 151,3 miljoonan euron vertailukelpoisen tappion. Viime vuonna samaan aikaan tappiota oli 174,3 miljoonaa.

Yhtiön liikevaihto nousi 63 prosenttia vuodentakaisesta 68,6 miljoonasta ja oli 111,8 miljoonaa. Analyytikot olivat Infrontin keräämässä mediaaniennusteessa odottaneet 140 miljoonan liikevaihtoa.

Finnair teki toisella neljänneksellä 0,09 euroa tappiota osakettaan kohti. Viime vuonna samaan aikaan tappiota oli 0,25 euroa per osake. Analyytikot olivat odottaneet 0,10 euron osakekohtaista tappiota.

Finnair ei edelleenkään anna arviota koko vuoden liikevaihdostaan.

– Pandemiatilanteen, muun muassa varianttien, takia näkyvyys on kuitenkin edelleen heikko ja elpymisen ajoituksesta on useampia skenaarioita, minkä vuoksi yhtiö ei anna ohjeistusta koko vuoden liikevaihdosta, yhtiö kertoo tulostiedotteessaan.

Lentoyhtiö arvioi kuukausitason operatiivisen kassavirran kääntyvän positiiviseksi vuoden loppuun mennessä. Liiketappio pysyy alkaneella kolmannella neljänneksellä suunnilleen toisen neljänneksen tasolla.

– Matkustusrajoitusten ja liikenteen lisäämiseen liittyvien kustannusten vuoksi vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan kolmannella neljänneksellä samaa suuruusluokkaa kuin edeltävillä viidellä neljännekselläkin liikevaihdon asteittaisesta kasvusta huolimatta, yhtiö toteaa osavuosikatsauksessaan.

Finnair päivittää tulevaisuuden näkymiään ja ohjeistustaan jälleen kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.