Virvoitusjuomat

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas uusii kahdella miljoonalla eurolla energiatehokkuutta – "Hiilineutraaliuteen ei voi pyrkiä vain kompensoimalla päästöjään"

Jori Liimatainen
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla uusitaan laitteistoja. Arkistokuva.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla uusitaan laitteistoja. Arkistokuva.

Laitilassa toimiva panimo hankkii Teollisuuskylmältä keskitetyn kylmäntuottojärjestelmän, minkä myötä vanhoja kylmäkoneita poistetaan ja kierrätetään.

Yhtiö pyrkii investoinnilla vähentämään energiankulutustaan. Se on vuodesta 2018 käyttänyt hyödyksi oman voimalan aurinkovoimaa, minkä lisäksi se on jo 20 vuoden ajan käyttänyt tuulivoimaa.

– Meidän näkemyksemme mukaan kohti hiilineutraaliutta ei voi pyrkiä vain kompensoimalla päästöjään. Ensin pitää siirtyä käyttämään mahdollisimman puhtaita energialähteitä ja sen jälkeen pienentää kulutus minimiin. Vasta tämän jälkeen voi alkaa ostelemaan metsää päästöjen kompensointia varten, jos tarvetta vielä löytyy, tehdaspäällikkö Tommi Suutari kuvailee tiedotteessa.

Investointiin sisältyy myös tuotannon kasvattaminen. Paineenalaisten tuotteiden, kuten oluen, käymiskapasiteetti kasvaa vuositasolla noin kuudella miljoonalla litralla.

Tehdas investoi uusiin, yksittäin eristettyihin, 50 000 litran paineenkestäviin tankkeihin, joita asennetaan 16 kappaletta. uusia 50 000 litran käymistankkeja ja kolme 30 000 litran raaka-ainetankkia.

Wirvoitusjuomatehtaan liikevaihto kasvoi vuonna 2020 lähes viisi prosenttia noin 19,6 miljoonaan euroon, vaikka voin 15 prosenttia liikevaihdosta normaalisti muodostava hotelli- ja ravintola-alan hiipui. Liikevoittoa kertyi 2,7 miljoonaa euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.