Viljely

Suomi tehtailee kurkunviljelyn maailmanennätyksiä – kulutus on moninkertainen muihin Pohjoismaihin verrattuna

Ari-Matti Ruuska
Viljelytekniikoiden kehittyminen tuottaa Suomessa hyviä satoja. Esimerkiksi kaarinalaisen Timo Juntin puutarhalla on jokin aika sitten otettu käyttöön uusi lämmön talteenoton ratkaisu.

Suomalaiset ovat todellista kurkkukansaa ainakin sen perusteella, että kotimaiset viljelijät tekivät jo toisen kerran peräkkäin maailmanennätyksen kurkkusadon määrässä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan Suomessa ylittyi viime vuonna ensimmäisenä koko maailmassa sadan kilon keskisato. Uusi ennätys on noin 102 kiloa kurkkua vuodessa yhtä kasvihuoneneliötä kohden.

Vaikka sadan kilon satoa ei ole ylitetty aiemmin muualla, niin maailmanennätys on sadon määrässä Suomessa jo ennestään tuttua. Vuonna 2019 Luonnonvarakeskus kirjasi Suomessa 94 kilon neliösadon, joka oli silloinen maailmanennätys.

Koronavuoden aikana keskisato nousi siis kahdeksan prosenttia.

Keskisadossa ovat mukana kaikki suomalaiset kurkunviljelijät, joilla oli viime vuonna kurkkua kaikkiaan noin 53 hehtaarin alalla. Viljelyala tuotti 53 miljoonaan kiloa kurkkua, mikä myöskin on maailmanennätys.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen sanoo, että perimmäinen syy maailmanennätyksiin on Suomen tuotannon korkea tekninen taso ja viljelyosaamisen nopea kehitys. Kasvihuonekantaa on uusittu Suomessa ripeästi viime vuosina.

– Kurkun ketju puutarhoilta kauppoihin on nopea, ja lähellä kasvaneen kurkun tuoreus on vahva valtti. Ulkomaisen kurkun ongelmana on pitkän, yli 4 000 kilometrin rekkamatkan aiheuttama vanhentuminen ja kellastuminen. Siksi ne vähitellen väistyvät hyllyistä, Jalkanen sanoo tiedotteessa.

Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan tuontikurkkua onkin tarjolla lähinnä joukkoruokailussa. Suomalaiset syövät kotimaisia kurkkuja moninkertaisesti esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Jokainen suomalainen syö keskimäärin kymmenen kiloa kurkkua vuodessa.

Lue myös: Poikkeuksellinen hukkalämmönkeräysteknologia tuottaa lisää satoa piikkiöläisessä puutarhassa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Kurkku on kurkku
Suomalainen kasvihuonekurkku on kyllä paremman makuinen kuin useinkaan tuontikurkku. Kovin tavattoman maukkaaksi sitä ei sentään voi kutsua, parhaalla tahdollakaan (tosin oman avomaan luomukurkku on lähes kuin eri vihannes). Ravintosisältökin on vaatimaton, onhan kasvis lähes pelkkää vettä. Mahtaako kurkku olla suomalaisten lautasella suosikki helppoutensa vuoksi, enemmän kuin muiden ominaisuuksiensa takia. Myös tomaatti on helppo, ja sekin suomalaisten suosima. Näitä on myös aina tarjolla kaupoissa ja yleensä jotenkin ymmärrettävään hintaan.

Ikävä vain, jos päivän kasvisannos rakentuu ennen kaikkea kurkusta, koska se ei tosiaan ravintorikkaudellaan juhli.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Jauhoinen kurkku
Viimeksi kun ostin kurkun (luomu), pari kuukautta sitten, se maistui jauhoiselle. Se oli outoa, koska olen tottunut että kurkku maistuu maustetulle vedelle. Ravintoarvonsa vuoksi ostan kurkkua harvoin, pari kertaa vuoteen. En siis osallistu mm-apuun.