Teknologiateollisuus

Nokia vähentää 10 000 työntekijää – kustannuksia karsitaan tuotekehityksen tieltä

Mauri Ratilainen

Verkkovalmistaja Nokia leikkaa kovalla kädellä kustannuksiaan. Tiistaina julkistettu säästöpaketti tarkoittaa myös lopputiliä noin 10 000 työntekijälle kahden vuoden kuluessa. Nokialla on noin 90 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Tarkat luvut lähtemään joutuvien määrästä riippuvat Nokian mukaan markkinoiden kehityksestä.

Tiedotteessa ei oteta kantaa mahdollisiin irtisanomisiin Suomessa. Nokia on parina viime vuotena palkannut runsaasti väkeä viidennen sukupolven matkaviestinverkkotekniikan kehittämiseen varsinkin Oulussa, mutta myös Tampereella ja Espoossa. Yhtiön säästötavoite on pienentää kuluja 600 miljoonaa euroa vuoteen 2023 mennessä.

– Emme tee kevyin perustein päätöksiä, joilla on mahdollisia vaikutuksia työntekijöihimme. Oikean osaamisen ja valmiuksien varmistaminen on välttämätön askel pitkän aikavälin kestävän suorituskyvyn saavuttamiseksi. Minulle on tärkeää, että työntekijämme saavat tarvitsemansa tuen tässä prosessissa, Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kesällä Nokian toimitusjohtajana aloittanut Lundmark on aloittanut rajun suursiivouksen vaikeuksiin joutuneessa yrityksessä. Nokian organisaation virtaviivaistettiin jo syksyllä ja nyt tarkoituksena on kerätä varoja jättisatsaukseen tuotekehityksessä. Tarkoituksena on nostaa Nokia uudelleen kärkeen teknisessä osaamisessa panostamalla lujasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

– Uudessa toimintamallissamme on neljä tulosvastuullista liiketoimintaryhmää, joista jokaisella on selkeä suunnitelma kestävään ja kannattavaan kasvuun. Nyt liiketoimintaryhmät päivittävät kulurakenteensa uudelle tasolle investoidakseen tulevaisuuteen, Lundmark kirjoittaa.

Nokia järjestää torstaina tällä viikolla niin kutsutun pääomamarkkinapäivän sijoittajille. Yrityksen johdon odotetaan kertovan sen aikana, aiotaanko joitakin toimintoja esimerkiksi myydä sen vuoksi, etteivät ne enää sovi yhtiön tuotevalikoimaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.