Rakentaminen

Hartelan tilauskanta auttaa ensi vuoteen – liikevoitto koheni liikevaihdon notkahduksesta huolimatta

Mikael Rydenfelt
Rakennuskonserni Hartela ponnisti viime vuodelle vahvan tuloksen koronapandemian aiheuttamista viivästyksistä huolimatta.
Rakennuskonserni Hartela ponnisti viime vuodelle vahvan tuloksen koronapandemian aiheuttamista viivästyksistä huolimatta.

Rakennuskonserni Hartela ponnisti viime vuodelle vahvan tuloksen liikevaihdon alenemisesta huolimatta. Konsernin liikevaihto laski 355,9 miljoonasta eurosta 313,1 miljoonaan euroon. Liikevaihdon lasku johtui ensisijaisesti joidenkin projektien aloittamisen viivästymisestä koronapandemian vuoksi. Liikevoitto kohosi 12,4 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,5 miljoonasta eurosta. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja nousi 7,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,2 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Juha Korkiamäki kertoo tiedotteessa koronan vaikutusten tulokseen ja kassavirtaan jääneen kohtuullisen pieniksi. Hartela-konsernin liikevaihdon ja liiketuloksen hän arvioi säilyvän ennallaan hyvän tilauskannan ja sen katetason ansiosta. Rahoituksen saatavuuden tiukentuminen koko rakennusalalla saattaa hänen mukaansa jatkossa muodostaa pullonkauloja hankkeiden käynnistymiselle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.