Nimitykset

Rauman telakka sai uuden operatiivisen johtajan Meyeriltä

Rauman telakka on nimittänyt operatiiviseksi johtajaksi laivatekniikan insinööri Ville Laaksosen. Hän seuraa tehtävässä Timo Suistiota, joka jatkossa keskittyy rooliinsa varatoimitusjohtajana.

Laaksonen aloitti työssään tänään maanantaina. Hän on aiemmin toiminut Meyer Turku Oy:n varustelutuotannon johtajana ja osana telakkayhtiön johtoryhmää. Rauman telakkaa operoiva Rauma Marine Constructions (RMC) saa 38-vuotiaasta Laaksosesta myös jäsenen johtoryhmäänsä, missä hänellä on vastuualueenaan tuotanto.

– RMC on kasvanut korona-ajasta huolimatta vuonna 2020 liikevaihdoltaan isommaksi kuin Rauman telakka on koskaan aiemmin ollut, ja olen iloinen, että Ville Laaksonen liittyy vahvaksi osaksi kasvutarinaamme. Johdon vahvistaminen Villen kaltaisilla dynaamisilla johtajilla kertoo uuden laivanrakennussukupolven esiinmarssista vastuutehtäviin, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa toteaa tiedotteessa.

Rauman telakalla on tällä hetkellä tekeillä kolme tilausta: Wasalinen matkustaja-autolautta Aurora Botnia, Tallinkin shuttle-alus MyStar ja Puolustusvoimien Laivue 2020 -hankkeen neljä monitoimikorvettia.

Jutusta korjattu monitoimikorvettien määrä oikeaksi 4.2. kello 11.45

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.