Paikalliset

Alkon myynti kasvoi Varsinais-Suomessa yli 15 prosenttia

Jari Laurikko

Alkon myynti Varsinais-Suomessa kasvoi viime vuonna 15,4 prosenttia. Asiakaskäyntien määrä kasvoi 6,5 prosenttia, ja juomia myytiin 8,6 miljoonaa litraa.

Myynnin kasvu oli Varsinais-Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta Suomen suurin.

– Myyntikanavien muutos selittää suurelta osin meidän myyntimme kasvua. Varsinkin Turussa meillä on ollut aktiivinen ravintolakulttuuri ja -tarjonta. Helppo laivayhteys Ruotsiin taas on näkynyt maakunnassa matkustajatuonnissa. Nyt alkoholiostot ovat suuntautuneet Alkoihin ja päivittäistavarakauppoihin, toteaa tiedotteessa vuoden 2020 myynnistä aluepäällikkö Juha Laanti.

Valkoviinien ja punaviinien myynti kasvoi 18,4 prosenttia ja kuohuviinien 14,4 prosenttia. Muiden väkevien tuoteryhmän myynti on kasvanut Varsinais-Suomessa 17,3 prosenttia. Kasvua selittävät esimerkiksi ginien, viskien ja rommien kysyntä.

– Meillä asiakkaiden kysyntä painottuu viineihin. Koko myynnistä viinien osuus oli 66 prosenttia. Roseeviinien myynti kasvoi 49,7 prosenttia, joskin sen osuus kokonaismyynnistä on vielä alle kolme prosenttia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronapandemian aikana Alkon verkkokauppa on vilkastunut.

– Varsinais-suomalaiset ovat löytäneet meidän verkkokauppamme ja verkkokauppanoudot myymälästämme ovat lähes kaksinkertaistuneet. Asiakkaat arvostavat helppoutta ja sitä, että asioinnin voi hoitaa ajasta ja paikasta riippumatta. Veikkaan, että osa asiakkaista haluaa myös minimoida asiointiajan sekä lähikontaktit myymälässä, sanoo Laanti.

Kokonaisuudessaan Alkosta ostettiin viime vuonna 92,7 miljoonaa litraa juomia, mikä oli 13 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vuonna 2019 litramyynti oli 82,1 miljoonaa. Viinien kysyntä kasvoi 15 prosenttia, väkevien kymmenen prosenttia, panimotuotteiden kuusi prosenttia ja alkoholittomien seitsemän prosenttia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.