Ruokakauppa

Stockmannin ruokakauppa muuttuu Turussa S-marketiksi – vielä 2017 osuuskauppa vannoi, että niin ei tapahtuisi

Jonny Holmén
Stockmann Herkku muuttui pari vuotta sitten ensin Food Market Herkuksi ja nyt S-marketiksi.

Turun Osuuskauppa muuttaa Turun Stockmannilla sijaitsevan Food Market Herkun S-marketiksi. Samalla koko noin 2 500 neliön myymälätilat remontoidaan perusteellisesti. Investointi on noin 1,6 miljoonan euron arvoinen.

Viimeksi uudistuksia tehtiin tiloissa kolmisen vuotta sitten, kun ruokakauppa siirtyi Stockmannilta TOK:n hallintaan. Tuolloin koko Stockmann Herkku -ketju siirtyi alueosuuskauppojen omistukseen ja sai nimen Food Market Herkku.

S-ryhmän ja Stockmannin väliseen sopimukseen kuului, että osuuskauppa säilyttää ostamansa Herkku-ketjun niin sanottuna premium-ruokakauppana. Premium-termi viittaa normaalisti laadukkaisiin ja keskimääräistä kalliimpiin tuotteisiin.

Stockmannin tuolloinen toimitusjohtaja Lauri Veijalainen vakuutti, että myös Herkku-nimi jää käyttöön. Tähän saakka ketju on ollut nimeltään Food Market Herkku. Jatkossakin Herkku säilyy Turussa lisänimenä, sillä uusi kauppa on nimeltään S-market Hansa Herkku.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stockmannin katkaistua Turun alivuokrasopimuksensa TOK:n kanssa marraskuussa katkesivat myös osuuskaupan siteet tavaratalokonserniin. Enää ei siis ole olemassa vaatimusta ruokakaupan premium-tasosta.

– Sopimus on irtisanottu, joten kehitämme toimintaa omalla tavallamme. Kauppa säilyy silti jatkossakin premium-tasoisena, koska keskustassa kaivataan laadukasta ruokakauppaa, Heikkinen sanoo.

Hänen mukaansa se tarkoittaa, että esimerkiksi paikan päällä valmistettavia tuoretuotteita on laaja valikoima, ja palvelutiskit ovat keskimääräistä S-marketia monipuolisemmat.

– Manhattanin S-market on esimerkki premium-ruokakaupasta, jossa on esimerkiksi sushiravintola, Heikkinen mainitsee.

Uuteen S-market Hansa Herkkuun tulevat mahdolliset ravintolapalvelut täsmentyvät myöhemmin.

Ruokakaupan yhteydessä Turun Stockmannin kellarissa toimii tällä hetkellä lisäksi Alkon muutama vuosi sitten uudistettu myymälä, jonka sopimuksen Stockmann on myöskin purkanut.

Alko kertoi viime viikolla harkitsevansa muuttoa kiinteistöstä, eikä tilanne ole aluejohtaja Juha Laantin mukaan sen jälkeen ratkennut. Alkot ovat toivottuja kumppaneita, sillä niiden tuoma asiakasvirta on ruokakaupoille merkittävä.

– Toivotaan, että Alko pysyy nykyisellä paikallaan, mutta he tekevät omat ratkaisunsa, emmekä me voi liiketoimintaamme siihen perustaa, TOK:n Heikkinen sanoo.

TOK remontoi samaan aikaan myös toista ydinkeskustan S-marketiaan Wiklundilla. Laajenevan ruokakaupan on määrä olla valmis vuonna 2022. Alun perin syksyllä kerrottiin, että remontti valmistuu vuonna 2021.

Aikataulua on venytetty muun muassa siksi, että remonttia halutaan valmistella samaan aikaan Kauppatorin remontin ja Kauppiaskadun muutosten kanssa. Wiklundin alakerrasta tulee muun muassa kaksi kulkuväylää loppuvuodesta valmistuneeseen toriparkkiin. Ruokakaupan noin 2500 neliön tilat laajenevat reilusti, sillä kaikkiaan lisäneliöitä kellarikerrokseen rakentuu noin 1400.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös: Turun Food Marketin kohtalo ratkeaa pian – Stockmann irtisanoi alivuokrasopimuksen ja TOK vaatinee korvauksia: "Yhteistyöhön on tullut särö"

Alko miettii lähtöä Turun Stockmannilta – "Kun sopimus on katkolla, niin pohdimme, mikä olisi paras sijainti

Kisa Turun ydinkeskustan ruokaherruudesta kiihtyy – molemmat leirit valmistautuvat muutoksiin

SOK:n kenttäjohtaja: Herkut säilyvät Herkkuina – hinnat laskevat

Klo 14.06: Juttua päivitetty kauttaaltaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mietiskelijä
Premium kaupassa premium hinnat?
Näihin uudistuviin S-herkkuihin tulee varmaan myös premium-hinnat. Keskustaan ei jää enää yhtään kauppaa, joissa hintatietoinen asiakas voisi käydä Lidliä lukuun ottamatta. Keskustan K-marketien hintataso on jo nykyisellään huipussa. S-Market Wiklundin hinnat ovat kauttaaltaan 5-10% Prismojen hintatason yläpuolella.
Keskustan Lidlin asiakaskunta on taas usein sen näköistä, että kauppaan ei mielellään mene. Laitapuolen kulkijat ovat sen ottaneet omakseen.
Auton omistavalle keskusta-asujalle ratkaisu on helppo. Autoa omistamattomat sitten vain tyytyvät tilanteeseen. Ostavat hinnalla mitä satutaan pyytämään, vaihtoehtoa ei ole. Keskustan ruokakauppojen asiakaskunta onkin pääosin eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
iHMe
Vast: Premium kaupassa premium hinnat?
Suomi on vapaa maa. Voit hankkia auton ja hurauttaa Prismaan hakemaan halvempaa ruokaa. Toisaalta aika paljon pitää säästää ruuassa, jotta auton kulut tulevat maksetuksi. Ja onko pakko asua keskustassa, jos ei ole edes sopivaa ruokakauppaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Premium kaupassa premium hinnat?
Eikös siihen Centnrumin kiinteistöön tule joku K-kauppa ja Kivikukkarossa olekin jo? Ei ole pakko käydä S-kaupoissa.
Mutta olen käynyt muutaman kerran nuorten ja opiskelijoiden suosimassa (ja valikoimaltaan onnettomassa) Hansan pienessä K-kaupassa ja miettinyt hartaasti kuinka opiskelijoilla on varaa niihin hintoihin. Nuoria asiakkaita siellä on aina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Premium kaupassa premium hinnat?
Suhteellisuudentaju näyttää olevan joillakin puutteellinen. Omaan autooni käyttövoima- ja ajoneuvovero maksaa vuodessa 800 sekä lisäksi vakuutukset 1000 euroa. Ruokaa pitää ostaa järkyttävät määrät, että 10% hintaerolla saa edes peruskulut katettua. Lisäksi tosiaan kauppareissun polttoaineetkin maksaa äkkiä pari euroa etenkin talvella.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
BoÖ
Vahva itsetekeminen a la Stockmann
Harvemmin näkee näin kokonaisvaltaista brändin tuhoamista kuin Stockmannilla. Ruokaosaston määrätietoinen alasajo poisti samalla muutkin syyt käydä siellä kaupassa. Etenkin kun se "muukin" on laadun sijaan halpaa teollista roskaa. Ei voi muuta kuin hattua nostaa tämän nerouden edessä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paljonajava
Katoaako se oikea herkkukauppa nyt?
Kyllä etenkin juustotiski on ollut Herkussa todella hyvä, ja myös hinnaltaan. Jos se downgreidataan, niin jää enää kauppahallin kallis valikoima Turkuun.
Samoin lihatiski, silloin kun haluaa hyvää, niin Herkku on ollut varma valinta Kauppahallin rinnalla.
Kumpikin yllämainituista ei ole edes Prismassa samaa tasoa. Kaupungin ehkä jo kymmenes Sushi-piste ei ole iso lisäarvo.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Yleisestä hintatasosta
Yleinen hintataso eri kaupparyhmittymien sisällä menee halvemmasta kalliimpaan kauppojen koon mukaan: (Yleisesti ottaen S-ryhmä edullisempi)
-S-ryhmä: Prismat, S-marketit, Salet
-K-ryhmä: Citymarketit, K-supermarketit, K-marketit
Näiden ryhmien sisällä hintaerot samoissa tuotteissa on n. 5-10% jokaisessa hintaportaassa.
Noihin halvimpiin liikkeisiin ei pääse kuin omalla autolla, niissä on myös ilmainen pysäköinti.
Nuoriso käy ihan missä kaupassa tahansa, koska he eivät pääasiassa ole hintatietoisia.
Joku maksaa siitä Presidentti paketista 3,33€ joku toinen 5.79€.
Joku maksaa vielä premium-lisää, kuten Stockan herkussa aikanaan ja saattaa saada siltikin pilaantunutta jauhelihaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jesse Saarimäki
Vast: Yleisestä hintatasosta
Unohdit yhden kokonaan: Lidl. Jokaiseen mainitsemaasi ketjuun verrattuna huomattavasti halvempi ja valikoiman tuotteet laadukkaita ja tuoreusjärjestelmä on muita tiukempi. Valikoimissa paljon tuotteita, joita ei muista löydy ja tietysti myös päinvastoin. Ja tämä on keskustassa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Åboriginal
Vast: Yleisestä hintatasosta
Lidlin valikoimat ovat todella suppeat ja hintaero niin pieni Prismaan etten viitsi käydä Lidlissä kuin ns kampanjatuotteita hakemassa. Lidlin valikoimissa on kyllä hyviä ja edullisia Lidlin omia elintarvikkeita mutta saatavuus on sitä sun tätä. Sinne on aika turha mennä ostoslistan kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää