Talous

Pintoksen Tuomas Pere valittiin EK:n yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajaksi

Riitta Salmi
Toimitusjohtaja Tuomas Pere
Toimitusjohtaja Tuomas Pere

Nauloistaan ja muista rakentamisessa käytettävistä tuotteistaan tunnetun Pintoksen toimitusjohtaja Tuomas Pere on valittu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajaksi. Pere on valittu myös EK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Valtuuskuntaan on nimitetty 100 eri toimialoja edustavaa yrittäjää, joiden tehtävänä on välittää EK:n edunvalvontaan pk-sektorin näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia.

Pintos sai hiljan valmiiksi raudoitteita valmistavan investointinsa Rauman Lapissa. Yhtiö on pitkään valmistanut nauloja Eurassa.

Perheyrityksen johtajana Pere edustaa yrittäjän ääntä EK:n johdossa. EK:n jäsenistä peräti 96 prosenttia edustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Alle 10 hengen yritystenkin osuus on yli 40 prosenttia.

Pere korostaa yhteistyön merkityksen vain korostuvan vaikeina aikoina.

– Meidän on tärkeää jatkaa aktiivista yhteistyötä muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa, jotta hyödynnämme kaikki synergiat jäsenistön hyväksi. Myös laajemmin yhteiskunnassa tarvitaan joukkuehenkeä ja rakentavaa yksituumaisuutta. Politiikan kentällä olisi syytä laittaa kaikki tarmo aitoon ongelmanratkaisuun ja Suomen pelastamiseen. Kootaan rivit paremman tulevaisuuden puolesta, Pere sanoo EK:n tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.