Talous

Viking Line irtisanoo nyt enintään 180 maahenkilöstöstä – "Joudumme aloittamaan uudella tavalla, kun pandemia on voitettu"

Timo Jakonen

Viking Line vähentää yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena yhteensä 180 virkaa. Yt-neuvottelut päättyivät perjantaina. Neuvottelut koskivat yhtiön koko 570 hengen maahenkilöstöä Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Ahvenanmaalla.

Neuvottelujen jälkeen henkilöstövähennys on yhteensä 180 virkaa. Noin 70 työntekijälle tarjotaan uusia työtehtäviä ja uusia työehtoja. Eniten maahenkilöstöä on manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Irtisanomisten lisäksi suurin osa Viking Linen maa- ja merihenkilöstöstä on edelleen lomautettuna osa-aikaisesti tai kokonaan.

Viking Line sai perjantaina päätökseen Suomen ja Ahvenanmaan maahenkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut aloitettiin 1. syyskuuta.

Vastaavat neuvottelut Ruotsin maahenkilöstön kanssa päättyivät syyskuun puolivälissä, ja Virossa neuvottelut arvioidaan saatavan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viking Line kertoo tiedotteessaan, että meneillään oleva koronaviruspandemia on heikentänyt vakavasti konsernin toimintaedellytyksiä ja vaatii toimenpiteitä kustannusten pienentämiseksi.

Siksi yhtiö järjestelee maaorganisaation toimintoja uudelleen saavuttaakseen säästöjä, tehostaakseen toimintaa sekä turvatakseen yhtiön tulevan kilpailukyvyn ja taloudellisen aseman.

Yhtiö toteaa, että maaliskuusta 2020 alkaen toimintaa ovat leimanneet matkustusrajoitukset, joiden käyttöönoton seurauksena matkustaminen on vähentynyt markkinoilla.

Vallitsevan pandemiatilanteen perusteella Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välistä matkustamista koskevat rajoitukset ovat edelleen voimassa.

Vaikutus kansainvälisillä markkinoilla on myös ollut merkittävä. Yhtiön mukaan nykytilanteessa on vaikea arvioida, kuinka kauan koronaviruspandemia tulee kestämään ja miten se vaikuttaa Viking Linen tulokseen, rahoitusasemaan ja kassavirtaan tulevaisuudessa.

– Koronapandemia on ollut lamauttava matkustajavarustamoille, ja valitettavasti monet Vikingin työntekijät joutuvat nyt henkilökohtaisesti kohtaamaan sen taloudelliset vaikutukset. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mutta on väistämätöntä, toimitusjohtaja Jan Hanses toteaa tiedotteessa.

– Tässä haasteellisessa tilanteessa sopeuttamistoimet ovat valitettavasti välttämättömiä yhtiön tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Joudumme aloittamaan toiminnan uudella tavalla, kun pandemia on voitettu. On tärkeää, että olemme kilpailukykyisiä elpymisen alkaessa, Hanses jatkaa.

Meripuolella Ruotsin lipun alla purjehtivalla Viking Cinderellalla neuvottelut päättyivät lokakuussa, minkä seurauksena vähennettiin 76 virkaa. Osalle heistä voidaan tarjota töitä muissa tehtävissä.

Viron lipun alla purjehtivalla Viking XPRS:lla henkilöstön vähentämistä koskevat neuvottelut ovat päättyneet ja niiden seurauksena vähennettiin 56 virkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viking Linen kilpailija Tallink Silja puolestaan kertoi lokakuun alussa aloittavansa Suomessa yhteistoimintaneuvottelut maahenkilöstönsä kanssa. Taustalla ovat koronaviruspandemia ja matkustusrajoitukset.

Yt-neuvottelujen piirissä on noin 370 maatoimintojen työntekijää. Arvioitu vähennystarve oli tuolloin 120 työpaikkaa.

Lisäksi satojen työntekijöiden lomautusten kerrottiin jatkuvan. Aiemmin syksyllä Tallink tiedotti Viron ja Latvian toimintoja koskevista yt-neuvotteluista.

Lue myös:

Viking Line aloittaa yt-neuvottelut syyskuussa – koskevat koko 570 hengen maahenkilöstöä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.