Talous

Nordean asuntolainojen kysyntä kasvoi Turussa – yrityslainojen kysyntä on heikkoa ja investointihalut ovat tiessään

Arttu Laitala
Suomessa on yhä enemmän yhden ja kahden hengen kotitalouksia. Nordeassa asuntolainoja kysyttiin kesällä kiihtyvään tahtiin.
Suomessa on yhä enemmän yhden ja kahden hengen kotitalouksia. Nordeassa asuntolainoja kysyttiin kesällä kiihtyvään tahtiin.

Koronakriisin ikävät vaikutukset asuntomarkkinoihin eivät kesän mittaan ole näkyneet Turun Nordeassa, jossa vuoden toisella neljnneksellä uusia asuntolainoja nostettiin kahdeksan prosenttia vuodentakaista enemmän. Turun toimipaikan johtajan Taina Tallbacka-Kitolan mukaan kysyntä on jatkunut kiivaana myös syksyllä.

– Suunta kertoo ehkä siitä, että uskoa tulevaan on. Ja kun ollaan enemmän kotona, niin myös tilantarve on voinut kasvaa, Tallbacka-Kitola arvioi.

Hänen mukaansa Nordealla on noin 34–35 prosentin osuus asuntolainamarkkinoista. Asuntolainojen mukana mökki- ja remonttilainat ovat myös kasvaneet.

Koronapandemia sai Nordean asiakkaat tarttumaan maksuttomaan lyhennysvapaaseen keväällä, sillä kaikkiaan 28 000 asiakasta hyödynsi mahdollisuutta. Jousto lainanmaksussa on osaltaan voinut vaikuttaa siihen, etteivät hoitamattomat luotot ole lähteneet kasvuun lomautusten ja irtisanomisten myötä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Hoitamattomat luotot ovat kasvaneet vain prosentin kymmenyksiä, Tallbacka-Kitola sanoo.

Yrityslainojen kysyntä sen sijaan on heikentynyt selvästi. Yritysasiakkaista vastaavan Nordean aluejohtajan Marko Lehtosalon mukaan moni yritys nosti keväällä rahaa varautuessaan koronaan.

– Moni haki tuolloin kassapuskureita, ja myös lyhennysvapaita käytettiin jonkin verran. Nyt rahoituksen kysyntä on heikkoa, ja on tullut dataa yritysten tilauskantojen pienentymisestä. Teollisuudessa uudet tilaukset ovat voineet pudota kymmeniä prosentteja, Lehtosalo sanoo.

Myönteisenä alueen kannalta Lehtosalo pitää Nordean keräämää korttimaksudataa, jonka mukaan Varsinais-Suomessa tehtiin kesällä 10 prosenttia edellisvuotta enemmän ostoja hotelleissa ja ravintoloissa. Tavarakaupan kotimaan korttimaksut nousivat maakunnassa noin yhdeksän prosenttia.

– Se, mitä ei tänä vuonna ole käytetty matkailuun ulkomailla, on ehkä siirtynyt kotimaiseen kulutukseen, mikä on hyvä kansantaloudelle, hän sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.