Talous

Tamperelainen it-palvelutalo Decens aloitti Turussa

Tamperelainen it-ulkoistuspalvelujen toimittaja Decens on laajentanut toimintaansa Turkuun. Yritys aloitti jo kesken koronakevättä toukokuussa, kun se värväsi kaksi asiakaspalvelupäällikköä myymään it-palveluita ja -ratkaisuja koko Lounais-Suomen alueella.

Kesän aikana värväyksiä jatkettiin niin, että yrityksen toimipisteessä on tällä hetkellä yhteensä kuusi työntekijää. Kaikki Decensille tulleet työntekijät siirtyivät tehtäviinsä Tietokeskus Finlandista.

Decens on vuonna 2008 Tampereella perustettu henkilökuntansa omistama it-ulkoistuspalveluiden toimittaja. Tampereen ja Turun lisäksi yrityksellä on toimipisteet Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa. Yrityksellä on noin sata työntekijää ja sen liikevaihto oli viime vuonna 17,5 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Amerplast, Business Finland, Kiilto, ja Sandvik.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.