Talous

Stockmann antoi positiivisen tulosvaroituksen

Jori Liimatainen
Stockmannia aiotaan uudistaa Turussa vuonna 2021. Torstaina yritys antoi positiivisen tulosvaroituksen.
Stockmannia aiotaan uudistaa Turussa vuonna 2021. Torstaina yritys antoi positiivisen tulosvaroituksen.

Stockmann antoi torstaina positiivisen tulosvaroituksen.

Tavarataloyhtiön mukaan sen alustavat luvut kertovat, että konsernin oikaistu liikevoitto vuonna 2019 on parempi kuin on ennustettu. Liikevoiton parannus johtuu hyvästä kehityksestä sekä Stockmann-tavarataloissa että Lindexissä viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Yhtiö arvioi konsernin oikaistun liikevoiton ilman Nevsky Centreä olevan vuoden 2018 tasolla. Tilinpäätöstiedotteensa Stockmann julkaisee helmikuun 13. päivänä.

Yhtiön osakekurssi nousi heti tulosvaroituksen jälkeen 22 prosenttia. Kello 10.30 kurssinousu oli tasaantunut noin 20 prosenttiin.

Vielä huhti-kesäkuussa Stockmannin tulos oli selvässä laskussa ja painui miinusmerkkiseksi. Kauppakonsernin tulos ennen veroja jäi 3,3 miljoonaa euroa tappiolle, kun tulos vuotta aikaisemmin oli 20,8 miljoonaa euroa.

Osavuosikatsauksessaan elokuussa yhtiö väläytteli mahdollisuutta muotiketju Lindexin myymisestä. Stockmannin hallitus näkee Lindexin tulevaisuuden kehityksessä suurta potentiaalia, ja pohti siksi helpotusta talousvaikeuksiinsa muotiketjun myymällä.

Lue myös: Stockmann uskoo turkulaisten ostovoimaan – Turun tavaratalossa alkaa uudistus vuonna 2021

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.