Wärtsilä irtisanoo yhteensä 92 henkilöä – Turusta vähennetään viisi

Riitta Salmi

Wärtsilä irtisanoo yt-neuvottelujensa tuloksena 92 vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä. Irtisanottavat ovat pääasiassa ylempiä toimihenkilöitä. Irtisanomisista viisi kohdistuu Turkuun, 75 Vaasaan ja 12 Helsinkiin. Kokonaismäärästä 66 henkilöä on Energy-liiketoiminnosta ja 26 Marine-liiketoiminnosta sekä tukitoiminnoista.

Wärtsilän Suomen yhtiöitä ja toimipaikkoja koskevien yhteistoimintaneuvottelujen alussa vähennystarpeeksi ilmoitettiin enimmillään 200 työpaikkaa. Yt-neuvottelut olivat seurausta Wärtsilän tammikuussa julkaisemasta maailmanlaajuisesta sopeuttamisohjelmasta, jonka tavoitteena on turvata kannattavuus ja kilpailukyky mukauttamalla yhtiön liiketoimintoja ja resursseja.

– On henkilöstön kannalta erittäin raskasta, että jouduimme toistamiseen vuoden sisällä uudelleenarvioimaan organisaatiomme mitoitusta muuttuneeseen tilanteeseen nähden. Valitettavasti epävakaa maailmantalous ja geopoliittinen tilanne sekä energiapolitiikan epävarmuus keskeisillä uusmyyntimarkkinoillamme ovat heikentäneet tilauskertymää, joten toimintojen sopeuttaminen on välttämätöntä. Saimme alennettua alkuperäistä vähennystarvetta huomattavasti, mutta silti etenkin Vaasaan kohdistuvat henkilöstövaikutukset ovat suuret, koska merkittävä osa Energy-liiketoiminnon henkilöstöstä on Vaasassa, sanoo Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Vesa Riihimäki tiedotteessa.

Wärtsilä työllisti lokakuun lopussa Suomessa 3905 henkilöä, joista 3037 Vaasassa, 377 Turussa ja 491 Helsingissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.