Stockmann varautuu Lindexin myyntiin – pyytää lykkäämään 85 miljoonan euron hybridilainansa korkoa

Marttiina Sairanen
Stockmann puntaroi Lindexin kauppaamista.
Stockmann puntaroi Lindexin kauppaamista.

Timo Anttila

Ahdingossa oleva tavarataloyhtiö Stockmann hakee lisäaikaa talousvaikeuksiensa voittamiseen. Yritys tiedotti maanantaina "harkitsevansa suostumuksen hakemista kaikilta yhtiön 85 miljoonan euron hybridilainan haltijoilta lainan ehtojen muuttamiseksi".

Hybridilainan koron olisi määrä nousta tosiasiallisesti 4,7 prosenttiyksiköllä ja Stockmann pyytää koron nousemisen lykkäämistä 18 kuukaudella.

Velkojien suostumuksia Stockmann kertoi ryhtyvänsä keräämään seuraavan osavuosikatsauksen julkaisemisen yhteydessä tai pian sen jälkeen. Yrityksen seuraava osavuosikatsaus on julkaistaan ensi viikon keskiviikkona.

Stockmann perustelee pyyntöään vaatekauppa Lindexiä koskevilla suunnitelmillaan. Tavarataloyhtiö kertoi elokuussa tutkivansa kannattavimman osansa vaatekauppa Lindexin myyntiä tai muita omistuksen strategisia vaihtoehtoja.

Tarkoituksena on taata ”riittävästi aikaa prosessin loppuunsaattamiseksi”. Lindexin omistusjärjestelyn yhteydessä koko Stockmann-konsernin rahoitus ja velat voitaisiin järjestää uudelleen. Tavarataloyhtiö suunnittelee lisäksi lunastuslausekkeen lisäämistä lainan ehtoihin siltä varalta, että Lindex myydään.

Korvauksena koronnoston lykkäyksestä Stockmann kertoo haluavansa nostaa hybridilainan 7,75 prosentin vuosikorkoa 10,75 prosenttiin tammikuun lopusta lähtien. yritys lupaa lisäksi maksaa ehdotuksen puolesta äänestäville palkkiona 0,5 prosenttia lainanhaltijan omistamien lainojen nimellisarvosta, mikäli esitys hyväksytään.

Lue myös: Tappiota tekevä Stockmann miettii Lindexin myymistä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Mankala
Järkyttäviä korkoja
Ei ihme, että puulaaki pn menossa konkurssiin. Kuka hullu maksaa tuollaisia korkoja?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »