Salolaiset Jyrki Hakkarainen ja Stina Siikonen valittiin Suomen Yrittäjien hallitukseen

Stiina Siikonen ja Jyrki Hakkarainen
Stiina Siikonen ja Jyrki Hakkarainen

Salolaiset Jyrki Hakkarainen ja Stina Siikonen valittiin Suomen Yrittäjien (SY) hallitukseen järjestön liittokokouksessa Lahdessa perjantaina. Hakkarainen on edustanut hallituksessa Varsinais-Suomea viime vuodesta. Siikonen on uusi hallituksen jäsen.

Hakkarainen on Kiskon Laki Oy:n yrittäjä. Hänen mielestään yrittäjäjärjestön hallituksen olevan näköalapaikka vaikuttaa yrittäjyyden edistämiseen ja edellytysten parantamiseen.

– SY:n hallitus ja yrittäjäjärjestö myös maakunnallisesti ja paikallisyhdistyksissä ovat paitsi vaikuttamisen paikka, myös hyvä paikka verkostoitua. Uskon, että kertynyt osaamiseni edunvalvonnan ja lainsäädännön saralla on hyvässä käytössä SY:n hallituksessa, Hakkarainen sanoo tiedotteessa.

Siikonen on Koolle Oy:n yrittäjä ja Varsinais-Suomen nuorten yrittäjien toimikunnan puheenjohtaja.

– Tavoitteenani on lisätä ketterää ajattelua ja tuoda tulevaisuuden työelämän ja nuorten yrittäjien tarpeita esiin niin järjestön kehittämisen kuin edunvalvontatyönkin osalta, Siikonen linjaa.

Hakkaraisen varajäseneksi valittiin kaarinalaisen Kavalton Tila Oy:n yrittäjä Taija Kavalto. Siikosen varajäsen turkulaisen Tremola Oy:n yrittäjä Tapio Haapanen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.