Paroc vähentää työpaikkoja Paraisilla – jopa viidennes eristetehtaan työpaikoista uhattuna

Riitta Salmi
Paroc työllistää tällä hetkellä noin 2 000 työntekijää.
Paroc työllistää tällä hetkellä noin 2 000 työntekijää.

Liisa Enkvist

Paraisilla toimiva kivivillaeristeiden valmistaja Paroc on aloittanut yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat Parocin Paraisten eristetehtaan tuotantoa, jossa työskentelee reilut 100 henkeä. Vähennystarve on enintään 20 työpaikkaa.

Tuotantojohtaja Patrick Johansson kertoo, että tuotantoa vähennetään, koska mineraalivillan kysyntä on laskenut tänä vuonna.

– Viime vuosien aikana on rakennettu paljon ja kysyntä on ollut kovaa, nyt rakentaminen on palaamassa normaalitasolle, siksi meidän täytyy supistaa tuotantoa, Johansson kertoo.

Hänen mukaansa eristeiden kysyntä on ollut alhaisemmalla tasolla tänä vuonna juuri Paraisten tehtaan toimialueella.

Rakennusmateriaaleja valmistava amerikkalainen Owens Corning osti Parocin vuonna 2017 ja kauppa hyväksyttiin alkuvuodesta 2018. Kauppahinta oli 900 miljoonaa euroa. Kysyntä eristeistä oli tuolloin kovaa.

Paroc työllistää tällä hetkellä noin 2 000 työntekijää. Suomessa sillä on tehdas Paraisilla. Paraisilla työskentelee yhteensä noin 200 henkeä, joista puolet tuotannossa. Paraisten tehdas tuottaa eristeitä pääasiassa Suomen markkinoille.

Paroc aloitti kivivillan valmistuksen Suomessa jo vuonna 1952 Partek-nimellä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.