Palkkasumman kasvu hidastui viime vuodesta

Jenni Honkanen

Koko talouden palkkasumma oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan maalis-toukokuun aikana 4,3 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa suurempi. Palkkasumman kasvu on kuitenkin hidastunut, sillä viime vuoden maalis-toukokuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 4,9 prosenttia.

Palkkasummalla tarkoitetaan työntekijöille maksettuja bruttopalkkoja, joihin ei ole laskettu mahdollisia optioita. Palkkasumman määrään vaikuttavat sekä työllisyystilanteen kehitys että palkansaajien ansiotason muutokset.

Yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi maalis-toukokuun aikana 4,7 prosenttia, kun vuotta aiemmin kasvu oli vielä 6,2 prosenttia. Erityisesti rahoitusalan, teollisuuden ja muiden palveluiden palkkasumman kasvu on tämän kevään aikana hidastunut.

Maalis-toukokuun aikana palkkasumma kasvoi silti edelleen kaikilla päätoimialoilla, mikä kertoo muun muassa työllisyystilanteen pysymisestä hyvänä.

Nopeinta kasvu oli rakentamisessa, jossa palkkasumma nousi 7,5 prosenttia vuoden aikana. Rakennusalan suhdanteiden hiipumisesta huolimatta alan työllisyys on vielä korkea.

Myös yksityisen terveydenhuoltoalan palkkasumman kasvu (6,8 prosenttia) ja muissa palveluissa (5,1 prosenttia) oli yhä nopeaa.

Rahoitusalalla kasvu jäi toimialoista lievimmäksi, 1,5 prosenttiin. Vuotta aiemmin rahoitusalan palkkasumma kasvoi 4,5 prosentin vuosivauhtia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.