Raision taloudessa hankalat näkymät – sairaanhoitopiirimenot kasvavat ja verotulojen kasvu on jäänyt tavoitteesta

Riitta Salmi
Raision osalta erikoissairaanhoidon käyttö tammi-toukokuussa ylitti 7,9 prosentilla kaupungin talousarvion. Raisio lohduttutuu sillä, että kaikkien Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suurten jäsenkuntien käyttö vaikuttaisi olevan ennakoitua suurempaa.

Jukka Vehmanen

Raision kaupungin verotulot uhkaavat jäädä arvioitua pienemmiksi ja sairaanhoitopiirimenot kasvaa arvioitua suuremmiksi. Kun vielä kunta-alan palkankorotusten kustannusvaikutuskin toteutunee ennakoitua suurempana, Raision talous on horjuvalla pohjalla.

Raision kaupunginhallitus saa tänään tiedokseen laskelmat vuoden alkupuoliskon tuloksesta.

Uhkatekijöistä huolimatta kaupungin tulos päätyy parhaimmillaan muutetun talousarvion mukaiseksi hyvien toimintatuottojen ansiosta. Muutettu talousarvio tälle vuodelle on viisi miljoonaa euroa alijäämäinen.

Kaupungin oman vaikutusmahdollisuuden piirissä olevat talousarviokohdat ovat toteutumassa talousarvion mukaisina tai sitä parempina. Verotulojen toteumaan tai sairaanhoitopiirin käyttöön Raisio ei pysty lyhyellä aikavälillä itse vaikuttamaan.

Kesäkuun lopun tilanteen mukaan kaupungin nettokustannukset ovat muutetun talousarvion mukaiset tai jopa hieman sitä paremmat. Viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna nettokustannukset ovat kasvaneet vain 72 000 euroa eli 0,1 prosenttia. Nettoa paisuttavat toimintatuotot, jotka ovat kasvaneet viime vuodesta 11,2 prosenttia. Kertaluontoisia tuottoja ovat poikineet muun muassa osakkuusyhteisöjen lisäosingot, konserniyhtiöiden osingot ja liiketoimintakaupat.

Tummia pilviä Raision taivaalle tuo se, että sairaanhoitopiirin alkuvuoden käyttöarvio on ylittynyt 7,9 prosenttia. Mikäli tämä toteutuisi koko vuoden, olisi ylitysuhka noin kolme miljoonaa euroa.

Päänvaivaa aiheuttaa sekin, että Raisio ennakoi verotulojen kasvuksi 4,3 prosenttia, mutta alkuvuoden tilitykset ovat jääneet viime vuoden tasolle. Kunta-alan palkankorotusten kustannusvaikutus näyttäisi olevan prosentin verran ennakoitua suurempi.

Raision ensi vuoden suunnittelua hankaloittaa, että suuri osa tähän vuoteen vaikuttavista negatiivisista tekijöistä on pysyviä, mutta positiiviset erät ovat kertaluonteisia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Homelo
Menot ja tulot
Sairaanhoitopiirillekin tulisi menoja vähemmän jos saataisiin huonokuntoisille vahuksille hoitopaikka, Mahdoton kotihoitorumba vasta kalliiksi tulee, mutta eiväthän nuo päättäjät ymmärrä kun kerran on päätetty, että kaikkikotonamahdollisimman pitkään, maksoi mitämaksoi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »