Huawein myynti takkuaa yhä – Trumpin kommentti paljastaa vakoilusyytösten luonteen, sanoo tietoverkkoasiantuntija

Huawein tutkimus- ja tuotekehitys jatkuu Suomessa ja kasvaa, yhtiö vakuuttaa. Puhelinmyynti suomalaisissa kaupoissa romahti toukokuussa, mutta hiipuu nyt vähitellen.

Suomalaiset puhelinkauppiaat kertovat, että Huawein puhelimista on siirtynyt kysyntää muihin Android-käyttöjärjestelmän älypuhelimiin

Petteri Lindholm

Huawein puhelimien myynti on elpynyt pohjalukemista, mutta pelko Googlen vetäytymisestä Huawein puhelimista pitää lukuja yhä painuksissa.

Näin kerrotaan kodintekniikkaa myyvistä kaupoista ja teleoperaattoreilta.

– Myynti laski noin puoleen aiemmasta, mutta on nyt alkanut palautua. Tällä hetkellä myynti on noin 30–40 prosenttia aiempaa pienempää, Dna-kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo.

Huawein puhelimet kävivät kaupaksi vielä alkuvuonna, mutta myynti putosi, kun Google ilmoitti toukokuussa, että se katkaisee yhteistyön Huawein kanssa.

Samaan aikaan myyntiluvut syöksyivät myös teleoperaattori Elisalla sekä Gigantti- ja Verkkokauppa.com-kaupoissa, yritykset kertovat Lännen Medialle.

Sittemmin myynti on alkanut palautua, kun Google kertoi, ettei vetäytyminen vaikuta nykyisiin puhelimiin.

Toukokuussa Huawein puhelinten ulkomaanvienti laski noin 40 prosenttia, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Vuositasolla yhtiö varautuu puhelinviennissä jopa 50 prosentin pudotukseen.

Vaikka liikevaihto laskee voimakkaasti, pidetään tutkimus- ja kehitysbudjetti yhtiön mukaan ennallaan.

– Suomessa tutkimus- ja tuotekehitystoimintamme jatkuu normaalisti, kertoo Huawein Suomen ja Baltian yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Andersson.

Yhtiön Suomessa työskentelevistä 370 henkilöstä yli 300 työskentelee tuotekehityksen parissa.

– Viime vuonna investoimme siihen noin 50 miljoonaa dollaria, ja tänä vuonna odotamme tähän jopa 30 prosentin vuosittaista kasvua, Andersson sanoo.

Huawein tulevat odotukset riippuvat vakoilusyytösten ja Yhdysvaltain boikotin jatkumisesta, mutta mistä voidaan lopulta tietää, vakoileeko yhtiö vai onko kyse pelkästä kauppasodasta ja painostuksesta?

Varsin tyhjentävän vastauksen saa, kun katsoo Donald Trumpin kommenttia viime kuulta, suosittaa Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner.

Silloin Trump sanoi, että Huawei on suuri uhka turvallisuudelle, mutta jos Kiina ja Yhdysvallat saavat aikaan kauppasopimuksen, Huawei-boikotti voitaisiin lopettaa.

– Tuon kommentin valossa näyttää päivänselvältä, että kiistassa on ennen kaikkea kysymys politiikasta, jos kerran kauppasopu tekisikin Huaweista yhtäkkiä tietoturvallisen yhtiön, Manner toteaa.

Puhelimitse haastateltu Manner kommentoi tapausta Huawein puhelimeen puhuen.

Huaweilla on läheiset välit Kiinan hallintoon, mutta yli puoli vuotta jatkuneiden vakoilusyytösten aikana vakoilusta ei ole esitetty todisteita.

On mahdollista, että jollakin valtiolla on tiedustelutietoa Huawein vakoilu-uhista, mutta sitä ei voida paljastaa tiedustelukeinojen suojaamiseksi.

Mantereen mukaan todisteiden puute ei merkitse sitä, ettei tietojen vuotaminen olisi Huaweille teknisesti mahdollista.

– Todisteiden puuttuessa se näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä.

Jos Huawei vuotaisi tietoja, luultavasti niin tekisivät muutkin, Manner sanoo.

– Silti muut kiinalaiset yhtiöt, esimerkiksi OnePlus, eivät ole syytösten kohteena.

Useat hallitukset tekevät päätöksiä uutisotsikkotason ymmärryksellä, arvioi Huawein kansainvälinen verkkoturvallisuusjohtaja Mika Lauhde.

Lauhteen mielestä vakoilusyytökset pitävät pintansa ymmärryksen puutteen takia ja siksi, että väitteitä on toistettu niin pitkään.

– Kun tapaamme eri maiden hallituksia, kysymme, minkälaisia teknisiä ratkaisuja he haluavat vakuuttuakseen turvallisuudesta. Vastaus on, ettei epäilyttäviä kohtia ole löytynyt.

Lauhde listaa useita teknisiä perusteluja vakoilusyytöksiä vastaan: yhtiö näyttää koko lähdekoodinsa kiinnostuneille, tietoverkoissa on aina Huawein laitteiden lisäksi muidenkin yhtiöiden laitteita, teleoperaattorit asentavat itse Huawein päivitykset, operaattorien tietoverkoista ei lähde yhteyttä Huaweille.

– Lisäksi vuotaminen olisi Huawein bisneksille liian iso riski.

Aalto-yliopiston professori Manner sanoo teknisten perustelujen olevan päteviä, muttei aukottomia. Vakuuttavin argumentti on Mantereen mielestä uhka tietovuodosta kiinnijäämisestä.

– Jos Huawei kaiken tämän jälkeen jäisi vakoilusta kiinni, piru olisi irti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Santtu-K
Amerikkalaiset sortaa kaikkia
Amerikkalaiset sortavat kaikkia, kun niiden omasta taloudellisesta edusta on kysymys. Niillä ei ole edes mitään häpyä.
Sääliksi käy pientä Suomea, kun hävittäjäkaupat on tehty. Kulisseissa kupataan surutta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tarkkailija
Tyhjiä perusteluja
Lauhteen perustelut vaikuttavat tyhjiltä. Yleisesti ottaen voi nimittäin esittää vasta-argumentteja:
- lähdekoodin voi toki näyttää mutta se ei välttämättä tarkoita, että täsmälleen sama softa olisi laitteissa.
- sillä ei ole merkitystä, että verkoissa on vakoilua harrastavan tahon laitteiden lisäksi muidenkin valmistajien laitteita. Yhdelläkin sopivassa paikassa olevalla laitteella voidaan kerätä tietoa.
- ei voi tietää, lähteekö operaattorien verkoista yhteyksiä jollekin tietylle laitevalmistajalle tai onko siihen valmiutta. Jos kyse on vakoilusta, operaattorille siitä tuskin kerrottaisiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ademeion Ademo
Asenteellista
"Puhelinmyynti suomalaisissa kaupoissa romahti toukokuussa, mutta hiipuu nyt vähitellen."

Hiipuminen tarkoittaa vähenemistä. Toimittaja lienee tarkoittanut "elpyy nyt vähitellen".

"Huaweilla on läheiset välit Kiinan hallintoon, mutta yli puoli vuotta jatkuneiden vakoilusyytösten aikana vakoilusta ei ole esitetty todisteita."

Korjaus: ...ei ole esitetty julkisuudessa todisteita.

"Varsin tyhjentävän vastauksen saa, kun katsoo Donald Trumpin kommenttia viime kuulta, suosittaa Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner."

"Suosittaa" on tuossa outo sanavalinta.

- "...mutta mistä voidaan lopulta tietää, vakoileeko yhtiö vai onko kyse pelkästä kauppasodasta ja painostuksesta? Varsin tyhjentävän vastauksen saa, kun katsoo Donald Trumpin kommenttia viime kuulta..."

Toimittaja perustelee yllä sanomansa seuraavalla haastateltavan lausumalla:

- "Tuon [Trumpin] kommentin valossa näyttää päivänselvältä, että kiistassa on ennen kaikkea kysymys politiikasta..."

"Ennen kaikkea" tarkoittaa samaa kuin "ensisijaisesti" tai "suurimmalta osin". Haastateltava siis pitää mahdollisena, että boikotin taustalla on myös Huawein suorittamaa vakoilua, mikä näkemys käy ilmi muualtakin haastattelusta.

Trumpin kauppasopimusta koskevan lausuman pitäminen todisteena siitä, että Huawei-boikotin takana ei olisi todettua Huawein toteuttamaa vakoilua on huteraa ajattelua. Kiina on jäänyt kiinni raskaasta Yhdysvaltojen teollisuuteen kohdistuvasta vakoilusta ennenkin, ja silti kauppasuhteet ovat jatkuneet ilman boikotteja. Miksi se ei olisi vaihtoehto nytkin?

Juttu ei mielestäni monilta osin ole neutraali, vaan heijastaa toimittajan omia asenteita. Se on virheenä pahinta luokkaa journalismissa.

Nimimerkin "Tarkkailija" kommentti on hyvä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Asenteellista
Ademeion Ademo siteeraa: "Puhelinmyynti suomalaisissa kaupoissa romahti toukokuussa, mutta hiipuu nyt vähitellen.",
ja tekee tuosta tulkinnan:
"Hiipuminen tarkoittaa vähenemistä. Toimittaja lienee tarkoittanut "elpyy nyt vähitellen"."

Kun toimittaja ei ole tarkentanut asiaansa niin teen oman vaihtoehtoisen tulkintani.
Toukokuussa siis myynti romahti, myyntikäyrä jyrkästi alaspäin. Voi se myynti edelleen hiipua, käyrä osoittaa vain loivemmin alas.

Ademeion Ademo siteeraa lisää: "Huaweilla on läheiset välit Kiinan hallintoon, mutta yli puoli vuotta jatkuneiden vakoilusyytösten aikana vakoilusta ei ole esitetty todisteita."",
ja tekee taas oman tulkinnan:
"Korjaus: ...ei ole esitetty julkisuudessa todisteita."

Jos käyttää sanaa korjaus niin se tarkoittaa että tekstissä on virhe. Mutta kun Ademeion Ademolla ei ole 'sisäpiirin' tietoa jukisuudelta salatuista todisteista niin tuo on vain arvailua.

Ehkä olisi voinut kirjoittaa: Uskoisin: ...ei ole esitetty julkisuudessa todisteita.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »