Aikakausi päättyy saksalaisessa autojätissä, kun Mercedes-Benziä valmistava Daimler saa ruotsalaisen ykkösjohtajan

Dieter Zetsche johti Daimler-yhtiötä 13 vuotta. Hänestä itsestään tuli tavaramerkki mahtavine mursuviiksineen.
Dieter Zetsche johti Daimler-yhtiötä 13 vuotta. Hänestä itsestään tuli tavaramerkki mahtavine mursuviiksineen.

Seppo Ylönen

Saksan autoteollisuudessa päättyy tänään keskiviikkona yksi aikakausi, kun Dieter Zetsche siirtyy sivuun Mercedes-Benziä valmistavan Daimler-yhtiön hallituksen puheenjohtajan paikalta. Tilalle tulee ruotsalainen Ola Källenius.

Zetsche ehti johtaa Stuttgartissa pääkonttoria pitävää Daimleria 13 vuotta. Sinä aikana hänestä tuli oma tavaramerkki.

Paksut mursuviikset, lähes yhtä paksu svaabin murre ja epämuodollinen esiintyminen tekivät Zetschestä tunnetun hahmon saksalaisten keskuudessa. Hän lukitsi kravatit kaappiin, puki päälleen farkut ja sitoi tennarit jalkaan. Joillekin tämä oli virkistävää uutta, toisille kiusallista.

Päivitettyään oman vaatepartensa Zetsche uudisti myös Mersujen ulkoasun, joka alkoi vaikuttaa aikaisempaa nuorekkaammalta.

Toisaalta Zetscheä pidetään Der Spiegelin mukaan vanhan ajan viimeisenä autopomona, jolla oli "bensaa suonissa" ja joka tunsi valmistamansa autot viimeistä mutteria myöten.

Zetschen aikakausi oli suurelta osin menestys. Hänen johdollaan Daimler selätti suvereenisti vuosien 2008–2009 finanssikriisin ja keräsi sen jälkeen ennätysvoittoja.

Huipun Daimler saavutti maaliskuussa 2015, jolloin firman pörssiarvo oli 102 miljardia euroa, kuusi kertaa enemmän kuin kuusi vuotta aikaisemmin.

Pari viimeistä vuotta ovat kuitenkin olleet Zetschelle ja Daimlerille vaikeita.

Volkswagen-konsernin vanavedessä myös Mersut ovat joutuneet dieselskandaaliin, josta uhkaa tulla Daimlerille miljardilaskuja.

Vielä vuonna 2016 Zetsche väitti, ettei Mercedes ole Volkswagenin tavoin huijannut dieselautojen pakokaasuissa. Stuttgartin syyttäjänvirasto on toista mieltä. Oikeusjuttu on vielä kesken.

Sähköautojen kehittelyssä amerikkalainen Tesla ja kiinalainen Geely ovat saaneet etumatkaa.

Geelyn pääomistaja, kiinalainen yrittäjä Li Shufu osti vuosi sitten noin kymmenen prosenttia Daimlerin osakekannasta, millä hänestä tuli yhtiön suurin yksittäinen omistaja.

Nyt Daimler ja Geely kehittelevät yhdessä Smart-pikkuautoa.

Daimler valitsi Zetschen seuraajaksi hyvin erilaisen henkilön.

Ola Källenius on kesäkuussa 50 vuotta täyttävä ruotsalainen. Hän on opiskellut taloustieteitä mutta tehnyt koko työuransa Daimlerissa. Hänellä on saksalainen vaimo.

Källeniuksen halutaan antavan firmalle uudenlaisen imagon, ennen muuta vihreämmän.

Källenius on jo luvannut, että Daimler-konsernin autot ovat vuonna 2039 täysin ympäristöystävällisiä. Tämä tarkoittaisi bensiini- ja diesel-autoista luopumista.

On hämärän peitossa, miten tämä toteutetaan käytännössä. Hybridiautojen tuotantoa ei ainakaan olla hetkeen ajamassa alas. Niissä on sähkömoottorin ohella myös polttomoottori.

Vallankumoukselliset tekniset muutokset eivät ole olleet Daimler-yhtiön suurin vahvuus.

Tämän takia yhtiö on aloittanut jotakin, mikä olisi takavuosina pidetty mahdottomuutena: yhteistyön baijerilaisen arkkivihollisensa BMW:n kanssa. Ola Källenius on Daimlerin kehitysjohtajana tavannut jo useaan otteeseen BMW:n insinöörejä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.