Google pysäyttää päivityksiä Huawein matkapuhelimiin

Googlen ilmoituksen mukaan tulevissa Huawein matkapuhelinversioissa ei ole mahdollista käyttää Googlen monia sovelluksia. Googlen tekemät rajoitukset johtuva Yhdysvaltojen asettamisesta Huawei "mustalle listalle".

Huawei on ilmoittanut kehittävänsä omaa teknologiaa siltä varalta, että siltä estetään Android-käyttöjärjestelmän käyttö.

Hannu Toivonen, Reuters

Google pysäyttää Android-käyttöjärjestelmän tietoturva- ja käyttöjärjestelmäpäivitysten tekemisen kiinalaisen teknologiajätti Huawein matkapuhelimiin. Tulevilla Huawein matkapuhelinversioilla ei ole mahdollista käyttää monia Googlen sovelluksia, kuten Gmailia ja Youtubea.

Tällä hetkellä käytössä olevissa Huawein matkapuhelimissa sovellukset ja niiden päivitykset toimivat.

Googlen päätös rajoittaa päivityksiä ja sovellusten käyttöä Huawein puhelimissa on seuraus yrityksen joutumisesta Yhdysvaltain "mustalle listalle". Yhdysvaltalaiset yritykset eivät saa käydä kauppaa listalla olevien yritysten kanssa ilman hallituksen lupaa.

Google ilmoitti, että se noudattaa määräystä ja siitä syystä rajoittavansa Huawein Android-käyttöjärjestelmän käyttöä.

Huawei ei ole kommentoinut Googlen ilmoitusta.

Rajoituksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia Huawein liiketoimintaa länsimaissa, mutta Reutersin mukaan sillä ei ole suurta vaikutusta Huawein liiketoimintaan Kiinassa.

Huawei voi edelleen käyttää Android-käyttöjärjestelmän avoimesti saatavilla olevaa versiota.

Huawei on ilmoittanut, että se on kehittänyt muutaman vuoden ajan omaa teknologiaa siltä varalta, että siltä estetään Android-käyttöjärjestelmän käyttö.

Useat länsimaat Yhdysvaltojen johdolla ovat olleet huolissaan, että Kiinan viranomaisten käyttävät Huawein teknologiaa hyödykseen vakoilussa. Yritys on toistuvasti kiistänyt väitteet.

Monet länsimaat ovat olleet huolissaan, että Huawein teknologian käyttäminen 5G-verkoissa on riskialtista. Jotkut maat ovat kieltäneet teknologiayrityksiä käyttämästä Huawein tuotteita 5G-verkoissaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
pekko
ei hyvältä näytä
Koska on Euroopan vuoro jos ei miellytetä Googlen herroja ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
katastroof
maailmanpoliisi
Jenkkilässä piilee vaara kaikialla maailmassa. Kandee miettiä yhteistyötä amerikkalaisten kanssa.

Hiiri
Huawei trollaa - vai mitä tämä on?
"rajoitukset johtuva Yhdysvaltojen asettamisesta Huawei "mustalle listalle."

Pinkku
Joo
Heittää Androidin mäkeen ja alkaa asentaan ilmaista Linuxia, loppuu Googlen kanssa pelleily.

Irrottautuuko Suomi internetistä?
Turun Sanomat: Selvittäkää lukioille Googlen haitat käyttäjille
Googleen ja Android-käyttöjärjestelmään liittyviä yksityisyyden suojan uhkia on näkynyt joissakin julkaisuissa. Sanomalehdistö ja tv-kanavat eivät tietääkseni ole pitäneet asiaa esillä. Tietosuojavaltuutettu ja jotkin asiaan perehtyneet varmasti osaa varoittaa meitä kaikkia näistä uhista. Ne voivat olla parhaillaan päällä, jos on hyväksynyt käyttöehdot lukematta niitä. Voivat joutua myös myöhemmin kolmansille osapuolille.

Onko kansallista vaihtoehtoa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kerkko
Kauppa- vai isompi sota
Eivätkö kiinalaiset tiedä, että vain jenkeillä on oikeus kerätä ympäri maapallon ihmisten yksityistietoja?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »