Valmet Automotoven liikevaihto kasvoi viidenneksen – pääsi voitolliseksi

Kari Mankonen
Valmet Automotiven valmistamat Mersut odottavat laivausta Uudenkaupungin satamassa toukokuussa 2018.
Valmet Automotiven valmistamat Mersut odottavat laivausta Uudenkaupungin satamassa toukokuussa 2018.

Timo Anttila

Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive teki viime vuonna tuotantoennätyksensä ja käänsi liiketoimintansa voitolliseksi. Liikevaihtoa yritys kasvatti viidenneksen.

– Viime vuosi oli meille jatkuvan kasvun ja parantuneen kannattavuuden vuosi. Vuoden aikana käynnistimme Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon, valmistimme jo 100.000. Mercedes-Benz GLC-katumaasturin, nimitimme uuden toimitusjohtajan ja juhlistimme yrityksemme 50-vuotista taivalta, yrityksen hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen sanoo tiedotteessa.

– Lisäksi teimme vuonna 2018 uuden tuotantoennätyksen 110 000 autolla. Valmet Automotive on tehnyt henkilöautosta yhden Suomen tärkeimmistä vientituotteista, hän jatkaa.

Valmet Automotiven liikevaihto kasvoi viime vuonna 662,6 miljoonaan euroon. Samalla yritys käänsi tuloksensa voitolliseksi toissa vuoden tappiosta.

Liikevoittoa kertyi 17,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 liiketappio oli 22,9 miljoonaa euroa ja se sisälsi kymmenen miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja, jotka liittyivät Saksan suunnitteluliiketoiminnan uudelleenjärjestelyihin. Tulos viime vuodelta ei sisällä lainkaan kertaluonteisia kuluja.

Valmet Automotiven kannattavuuden paraneminen liittyy yrityksen mukaan parantuneeseen tehokkuuteen ja valmistettujen autojen määrän kasvuun. Lisäksi Saksassa ja Puolassa sijaitsevat suunnittelupalvelut sekä katto- ja kinematiikkajärjestelmät paransivat kannattavuuttaan.

Yritys kertonut käynnistävänsä kuluvan vuoden aikana akkujärjestelmien liiketoimintalinjan Salossa. Toimitusjohtaja Olaf Bongwaldin mukaan investoinnit jatkuvat korkealla tasolla.

– Laajennamme aktiivisesti tarjontaamme suunnittelupalveluihin, tulevaisuuden sähköisen liikenteen ratkaisuihin sekä avoautojen kattojärjestelmiin ja kinemaattisiin ratkaisuihin. Odotamme Uudenkaupungin autotehtaan tuotannon tehokkuuden ja taloudellisen tuloksen jatkuvan vahvana edelleen, ja viemme Salon akkutehdasprojektia suunnitellusti eteenpäin. Olemme sitoutuneet tarvittaviin investointeihin akkujärjestelmiin liittyvän liiketoiminnan laajentamiseksi, Bongwald sanoo tiedotteessa.