Turun saaristossa käytettiin ensimmäistä täysin autonomista lautta-alusta

Finferries
Oikealla Falco, vasemmalla Elektra.
Oikealla Falco, vasemmalla Elektra.

Rolls-Royce ja valtio-omisteinen Suomen Lauttaliikenne -konserni (Finferries) käyttivät tänään ensimmäisenä maailmassa Turun saaristossa lautta-alusta täysin autonomisesti.

Lautta-alus Falco navigoi autonomisesti Paraisten ja Nauvon välillä hyödyntäen Rolls-Roycen Ship Intelligence -teknologiaa ja järjestelmiä. Paluumatka tehtiin etäoperoidusti.

Matkan aikana alus havainnoi ja tunnisti ympärillä olevia kohteita ja väisti niitä. Lisäksi aiemmin kehitetyn autonomisen navigointijärjestelmän avulla alus rantautui autonomisesti ilman ihmisen vaikutusta.

Falcoon on asennettu tiedotteen mukaan runsaasti sensoreita ja kameroita, joiden avulla voidaan luoda ihmissilmää tarkempi, yksityiskohtainen ja ajantasainen kuva alusta ympäröivästä tilanteesta. Tilannekuva välitetään noin 50km päähän aluksesta Finferriesin etäoperointikeskukseen Turun keskustassa, jossa päällikkö valvoo autonomista operointia ja on valmis puuttumaan aluksen ohjaukseen etäoperoinnin kautta, jos tarpeellista.

Rolls-Royce on ajanut jo aiemmin testejä, ja merikokeita on tehty noin 400 tunnin verran.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hölmöä
Toivottavasti ymmärretään ihmisen työn merkitys ja lopetetaan tämä hölynpöly ajoissa!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hölmöä
Hienoa,nyt ei tarvita kallista päällystöä enään ja säästöt tulevat olemaan melkoiset vuodessa varmaankin.Sitten kun sieltä FinnFerriesin konttoreista vielä karsitaan kaikki ylimääräinen väki pois niin kassa senkuin kasvaa.Odotamme siltaa innolla niin ei tarvitse noita surkeita lauttoja enään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hölmöä
Yhden lossin miehistöstä kannetaan huolta, mutta samaan aikaan kaikki raitiotien vihaajat ovat jo rakentamassa Turkuun robottibussiverkostoa.

Mitä tulee työn vähenemiseen, on tätä ollut ilmassa jo jonkun aikaa. Reilut 200 vuotta, itseasiassa. Höyrykoneen keksiminen aloitti teollisen vallankumouksen, eikä loppua näy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hölmöä
Hypetystä, ettei paremmasta väliä. Katsotaanpa hieman pidemmälle, kun saadaan enemmän käyttökokemuksia ja asiakkaiden reaktioita. Odotan mielenkiinnolla tilannetta, kun näkyvyys lumisateessa on < 100 m ja tuulee etelästä 20 ms, lähteekö lautta ilman miehistöä kannellaan parikymmentä ja matkustajia n. 20 - 30. Toimivatko tai riittääkö kameroiden erottelukyky ja onko konenäön erottelu- ja ennakointikyky riittävä kaltureihin tai ramppiin törmäilyyn estämiseksi. Trafilla on tiukka paikka, kun se päättää miehityksestä itseohjautuvissa lautoissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hölmöä
Ei ihmissilmäkään kovassa lumisateessa mitään näe, silloin mennään tutkan ja gps:n kanssa. Väitän että huonossa näkyvyysessä tietokone osaa ajaa lautan varmemmin laituriin kuin ihminen. Tietokone saa dataa useasta eri sensorista ja tätä dataa prosessoi alla ajo on hyvin turvallista. Lautan ajaminen ei ole ihan hohdokkainta duunia, samaa väliä sahataan edestakaisin ja skarppina pitäisi olla. Tietokone ajaa vaikka vuoden putkeen nukkumatta tai väsymättä, ihminen ei kovin montaa tuntia ennen taukoa tai yöunta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei ensimmäinen
Wärtsilä testasi Norjassa 29.11.2018 täysin autonomista lauttaa 3 sataman välillä onnistuneesti mutta tätä ei ole huomioitu Suomen mediassa kovinkaan laajasti. Muualla kyllä löytyy useita lehtijuttuja alan lehdistöltä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vapaus
Hyvä keksintö , vapauttaa työn orjat työstä ja säästää kapitalistien rahoja !

Tosiaanko autonominen????
Kai se nyt sentään on vaan on automattinen, koska se ei pysty esim tilaamaan maalia ja maalaamaan tai huoltamaan/korjaamaan itseään, vaan tekee ohjelmoituja toimia, jota hallitaan ulkoisesti!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tosiaanko autonominen????
Tuo maalihomma kävi itelläki mielessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hauska nähdä
Kiva katto kun lumimyräkässä sensorit täynnä lunta mite tuo pääsee laituriin entäs kovassa sivutuulessa osaako ennakoida. Kyllähän tuo hyvässä kelissä kulkee. Kyllä miehistöt täytyy olla kallista kun tuo systeemi kannatta ei varmaan maksa paljon asentaa
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kirosana
Autonominen , uusi kirosana maalla ja merellä YT neuvotteluihin ja palkan alennusspopimuksiin , pian tehokaskin .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kivat teille!
Lontoon Thames on ensimmäinen vesialue, missä suomalainen aluksen täysautomaattinen ohjausjärjestelmä on ollut käytössä. Jo 1900-luvulla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ilman miehistö
Ilman ohjattu (kansimiehen) lauttaan ajaminen autoilla oikealle ajokaistoille tulee olemaan melkoinen haaste vaikka lautalla onkin liikennevalot.
Jos lukee esim. Facebookissa Parainen/Nauvo lauttajonot niin ymmärtää miten vaikeaa on monille ajaa vaikka saakin kansimieheltä ajoohjeet, mikäs sitten tapahtuu ilman kansimiehen valvonta kun kaikki kuskit(melkein ainakin) yrittävät saada paras näköala paikan lautalla, siitä tulee aivan varmasti sellainen sekamelska että Uuno Turhapurokin nauraa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »