Omaa teknologiaa hyödyntävä taksisovellus aloittaa toimintansa Suomessa – hyvät arvostelut tuovat taksiyrittäjälle kyytejä

Venäläislähtöinen Yandex aloittaa Yango-kyytipalvelunsa ensin Helsingissä.

Jaana Mattila

Taksien tilaamiseen tarkoitettu mobiilipalvelu Yango aloittaa myös Suomessa.

Palvelu tunnetaan tällä hetkellä 13 maassa nimellä Yandex.Taxi, mutta Suomessa se aloittaa Yango-tuotemerkin nimellä perjantaiaamuna. Lähtöhinnaltaan kolme euroa maksavat kyydit ovat aluksi tarjolla Helsingissä.

Yango käyttää toiminnassaan omaa teknologiaansa, kuten omia karttoja, navigaatiota ja tekoälyyn perustuvaa tilaustenjakojärjestelmää.

– Sen avulla voimme hyödyntää kuljettajia tehokkaasti eikä heidän aikaansa kulu esimerkiksi odotteluun. Se mahdollistaa hintojen pitämisen alhaalla, kertoo yhtiön kansainvälisten palveluiden strategiajohtaja Aram Sargsjan Lännen Medialle.

Sargsjanin mukaan palvelu voi laajeta 3–4 muuhun suomalaiskaupunkiin, kunhan ensin selviää, miten sovellus otetaan vastaan pääkaupungissa.

Hän kehuu sovelluksen olevan markkinajohtaja monessa maassa. Suomessa sen suurimmat kilpailijat ovat Uber-taksipalvelu ja perinteiset taksiyritykset.

Yangolla ei ole omia autoja tai kuljettajia. Se toimii yhteistyössä sellaisten paikallisten yhtiöiden ja kuljettajien kanssa, joilla on taksiliikennelupa.

Palveluun mukaan haluavat kuljettajat voivat Sargsjanin mukaan lähettää hakemuksen nettisivujen kautta tai tulla käymään yrityksen hub-toimistolle.

Muissa maissa kuljettajat ovat suhtautuneet hänen mukaansa sovellukseen myönteisesti.

– Kaupungissa on yleensä paljon kuljettajia, ja he tarvitsevat tilauksia. Kaikenlaiset tilaukset ovat heille tervetulleita.

Taksikyytiä haluava voi ladata Yango-sovellyksen älykännykkäänsä ja arvostella saamansa kyydin. Kuljettajat, joilla on hyviä arvosteluja, saavat järjestelmältä enemmän kyytejä kuin muut.

Matkustaja saa tiedon matkan hinnasta jo tilaushetkellä.

Yango-mobiiliaplikaatiota operoi Hollantiin rekisteröity yritys Yandex.Taxi B.V.

Yandexin toiminta alkoi Venäjällä 21 vuotta sitten, ja nyt se on yksi Euroopan suurimmista IT-alan yrityksistä.

Yhtiön tiedotteen mukaan Yandex-taksipalvelussa on ollut vuodesta 2011 mukana 900 000 kuljettajaa ja yli 36 miljoonaa käyttäjää.

Yhtiö listattiin NASDAQ-pörssiin vuonna 2011. Yandexin datakeskusverkostoon kuuluu yli 100 000 palvelinta, joista kuuluisin sijaitsee Mäntsälässä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kuuluisa palvelin?
"Yandexin datakeskusverkostoon kuuluu yli 100 000 palvelinta, joista kuuluisin sijaitsee Mäntsälässä."

Mäntsälässä sijaitsee kuuluisin keskus, ei kuuluisin palvelin. Kuuluisuudestakin voidaan olla monta mieltä. Selkeä vähemmistö suomalaisista ei tiedä mitään Mäntsälän Yandexista. Ulkomailla Mäntsälästä ei tiedetä senkään vertaa. Mäntsälässä on Yandexin suurin, mutta EI kuuluisin palvelinkeskus.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei orjamarkkinoita Suomeen
Eli rahat, välityspalkkiot ja osa kyytimaksusta, menee naurusaarille. Eli tätä se meidän tyttö siellä eduskunnassa ajoikin. Noilla hinnoilla ei kukaan aja, jos maksaa normifirman kulut. Yksikään kuljettaja ei noita kyytejä aja.
Tuleekin mieleen, ettö nyt täytyisi jokaisen taksinkuljettajan järjestätyä ja tätä carten tulisi perustaa oma liitto. Tässä määrättäisiin oma minimituntiliksa jne. Nyt meno alkaa muistuttaa orjamarkkinoita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Todella upeeta
Ei tule luppoaikoja, kuulkaas tätä! Ne luppoajat johtuvat asiakkaiden aikaansaaman kysynnän piikeistä, ei sovellukset niihin vaikuta, vaikka tämäkin rahankeruukoneisto sitä hehkuttaa. Sitäpaitsi kullakin alueella on jo vuosikymmeniä ollut tilausvälitysjärjestelmät, ei niitä uusia tarvita
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
"hyvät arvostelut"
Ennen taksi hankki asiakkaita hyvällä palvelulla, sitten KELA päätti toisin. Säästöjä tuli ainakin maaseudulta, moni lopetti taksin käytön kun ei saanut haluamaansa autoa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viimeinkin markkinataloutta
Raha kiertoon ja jakoon ja tuottamaan iloa ihmisille . Töitä takseille ja rahaa yrityksen pyörittäjille ja toivottavasti paljon lisää yrityksiä monenmaalaisella ulkomaalaisellakin omistuspohjalla kaikkialle Suomeen . Kuljetus ja taksialalle mahtuu vielä paljon kilpailevia työnantaja- ja ajojen välitysyrityksiä ja uusia autoilijoita .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeasti hyvä systeemi kaikille
Viroon tuli Taxify n. 6 vuotta sitten ja se toimi artikkelin kaltaisella tavalla.
Systeemissä oli vain takseja, tilaaja näki lähellä olevat taksit ja tilasi mieleisensä auton, kuskin ja hinnan perusteella.

Matkan päädyttyä molemmat pisteyttivät toisensa. Näin huonot taksit karsiutuivat ja öykkäriasiakkaat jäivät ilman kyytiä.

Taksille jokainen vastaanotettu keikka maksoi 50 c. ja tyhjänä ajo loppui. Kaikki, paitsi vanhat, kalliit, epävarmat ja usein ruuhkaiset tiluskanavat voitti.

Sittemmin hyvää järjestelmää on muutettu ja Yandexkin on tullut markkinoille.

Lopputulos on tällä hetkellä se, että taksin saa helposti, matkan hinnan tietää ja kilpailu on todellista, paitsi asiakkaista, myös operaattorien välillä. Vanhaa järjestelmää ei todellakaan jää kaipaamaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »