Moi Mobiili tavoittelee satojatuhansia liittymiä erottumalla muista – tiistaina yhtiö laajenee yritysmarkkinoille

Matkapuhelinoperaattori Moi Mobiili pyrkii nopeaan kasvuun tuloksenkin kustannuksella. Kasvu ei kuitenkaan ole helppoa suurten Elisan, Telian ja DNA:n puristuksessa. Suurilla operaattoreilla on 99 prosentin markkinaosuus.

Joonas Kuikka

Matkapuhelinoperaattori Moi Mobiili on viimeisin monista yhtiöistä, jotka ovat yrittäneet napata Suomessa markkinasiivua alan suurilta toimijoilta Elisalta, Telialta ja DNA:lta.

Kasvu ei ole aina helppoa, minkä vuonna 2016 perustettu Moikin on huomannut. Keväällä se menetti ensimmäisen kerran hetkellisesti asiakkaitaan kilpailijan kampanjan takia. Nyt Moilla on 60 000 matkapuhelinliittymää, mikä on alle prosentti Suomen noin 10 miljoonasta liittymästä.

– Tänä vuonna ykköstavoite on kasvattaa asiakaskuntaa. Vielä emme tavoittele voittoa. Tähtäämme satoihintuhansiin liittymiin tulevina vuosina, kertoo toimitusjohtaja Petri Lahtinen Lännen Medialle.

Moi teki viime vuonna 732 000 euroa tappiota 4,9 miljoonan euron liikevaihdolla. Tappiot tulivat Lahtisen mukaan markkinoinnista. Tänä vuonna liikevaihto kasvaa ainakin hieman.

Tiistaina Moi laajentaa yritysmarkkinoille. Se esittelee liittymän, jolla monet yritykset voivat sen mukaan säästää merkittävästi matkapuhelinkuluistaan.

Moille oli jo tullut tuhansia yritysasiakkaita ennen tiistain julkaisua. Operaattori ei pyri hinnoittelullaan samanlaisiin voittoihin kuin suuret kilpailijansa. Silti senkin hinnoilla voitot ovat merkittäviä.

– Kaikki tuotteemme ovat kannattavia jo nyt, Lahtinen sanoo.

Moi perustaa päätöksensä jatkuviin tutkimuksiin, joita se tekee matkapuhelinasiakkaiden käyttäytymisestä. Se pyrkii yleispätevien puhe- ja datapakettien sijaan tarjoamaan säästöä tietyille kuluttajaryhmille.

Tulevaisuudessa Moi pyrkii markkinaosuuden kasvattamisen lisäksi pitämään vaihtoehdot avoimena.

Yritysrakenne on sellainen, että se sallii laajentumisen myös ulkomaille. Moilla on vain seitsemän työntekijää. Se ostaa esimerkiksi asiakaspalvelun ulkopuolisilta. Näin yhtiön kulurakenteeseen voi vaikuttaa nopeastikin ja toimintaa voi laajentaa.

– Olemme aina halunneet säilyttää mahdollisuuden lähteä ulkomaille. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan päätöksiä siitä, Lahtinen toteaa.

Alustavia keskusteluja on käyty pörssiin listautumisesta, mutta mitään valmiita suunnitelmia ei ole. Yhtiötä ei ole myöskään tavoite saada kaupaksi.

Moin taustalla on useita matkapuhelinalalla eri yhtiöissä kokemusta keränneitä henkilöitä. Lahtinen itse työskenteli kauan Soneralla.

Matkapuhelinverkoissa kolme suurinta operaattoria jyrää. Viestintäviraston mukaan Elisan markkinaosuus Suomessa oli viime vuodenvaihteessa 38 prosenttia, Telian 34 prosenttia ja DNA:n 27 prosenttia. Muille, joihin Moi kuuluu, jäi yhden prosentin osuus.

Viime vuosina suomalaisten suurten operaattorien markkinaosuudet ovat pysyneet melko vakaina. Elisa nousi suurimmaksi Telian ohi kymmenen vuotta sitten ja on siitä asti pitänyt asemansa. DNA on vähän kerrallaan kasvattanut markkinaosuuttaan.

Muiden yhtiöiden potti on jäänyt 1–2 prosenttiin. Tämän rajan Moi pyrkii ylittämään.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Moi.
Ottaisin Moin heti, jos heillä ei olisi sitä typerää laskutusta, jolla minä luovutan tililini hallinnan heille ja he vain ottavat rahoja tililtä. Jos siis "laskusta" olisi huomautettavaa, niin Moi ottaa rahat ensin ja sitten minun pitää anella omiani takaisin. Tiedän että Moin laskutustyyli on suosittu Yhdysvalloissa ja siksi siellä Yhdysvalloissa kaikki onkin rahattomia, kun seuranta ei pysy hallinnassa. Jos Moi tarjoaa vain yhden laskutustyyylin, koska se on muka niin helppoakin, niin minä sanon Moille että moi ja hyvästi, Dna on ihan hyvä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Easy come easy go
Näitä palveluoperaattoreita on tullut ja mennyt, joten niiden liittymiä tuskin saa myytyä kuin asioista pihalla olevalle nuorisolle. Jos haluaisi uskottavuutta aikuisissa niin kannattaisi Moin vaihtaa ensimmäisenä nimensä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa!
Tsemppiä pienelle tekijälle, uudet kilpailijat tuulettavat aina mukavasti kenttää.

Heippa
Luovuin heidän asiakkuudestaan, kun eivät kertaakaan onnistuneet veloittamaan tililtäni maksua sovittuna ajankohtana, vaan viikon- parin viiveellä, jolloin duunarin tilillä ei ollut enää mitä ottaa. Mikähän siinä heillä oli, kun aina on muut firmat onnistuneet veloittamaan sovitusti, mutta Moi ei.. Lisäksi kun heillä ei ollut tekstiviestipakettia, vaan maksoi jokaisesta erikseen..
Toivottavasti ovat saaneet myös asiakaspalveluun enemmän osaamista. Menestystä Moille.
Juu, DNA on hyvä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laskut aina päin prinkkalaa
Aina tarvi tarkastaa MoiMobiilin lasku ja melkein aina oli korjattavaa. Ei luulis olevan vaikeaa...mutta ei niin ei. Täytyi vaihtaa takas vanhalle ISOLLE operaattorille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toimiva!
Minusta tämä operaattori on oikeinkin toimiva. Laskuissa ei ole kertaakaan ollut virheitä ja mikä parasta, laskun summa on ollut oleellisesti kilpailijoita alempi. Itse käytän ahkerasti dataa enkä lainkaan puhetta tai tekstiviestejä. Softapäivitykset teen kotona valokuidun avulla. Samaten kaikki puhelut soitan aina datan yli ja viestit sama juttu. Roaming on tällä kilpailukykyinen.

Mutta voin puhua vain omasta puolestani, kaikille tuo ei varmastikaan sovi. Mutta kilpailu, se sopii kaikille!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »