Viking Graceen myyty jo 180 000
matkaa

Kiinnostus Viking Gracea kohtaan on ollut odotuksiakin suurempaa. Neitsytmatka Turusta Tukholmaan on 13.tammikuuta ja alus aloittaa normaaliliikenteessä tammikuun 15.päivä.

– Viking Graceen on myyty jo 180 000 matkaa. Suurin osa matkoista on varattu aivan aluksen liikennöinnin alkuun taikka kevääseen, kertoo Viking Linen tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svahnström. .

Poikkeuksellisesti myös neitsytmatka on myynnissä.

– Matka on tavallisuudesta poikkeava risteilypaketti, ns. all inclusive ruokineen ja juomineen, kaikki sisältyy hintaan. Alus lähtee satamasta normaalia aikaisemmin ja ennen lähtöä on laivan kastetilaisuus, kertoo Johanna Boijer-Svahnström.

Neitsytristeily myytiin Boijer-Svahnströmin mukaan loppuun välittömästi.

Viking Linelle Gracen valmistuminen on ollut varustamolle valtaisa markkinointiponnistus. Boijer-Svahströmin mukaan myös kiinnostus erilaisiin kilpailuihin on ylittänyt odotukset ja teettänyt välillä hiukan yllättävänkin paljon töitä.

– Meillä oli esimerkiksi sävellyskilpailu, jolla etsimme tunnussäveltä eli jingleä alukselle. Kuvittelin, että sävellyksiä tulisi noin 100, mutta niitä tulikin 600. Oli siinä aika työ niitä kuunnella viikonlopun aikana, nauraa Boijer-Svahström.

TS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.