Valtio nousi verkkoyhtiö Nokian suurimpien omistajien joukkoon

Solidium hankki 3,3 prosenttia Nokian osakkeista: "Suomen suurin yhtiö on houkutteleva sijoitus"

Aku Häyrynen

Annu Marjanen

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on hankkinut salkkuunsa merkittävän siivun verkkoyhtiö Nokiasta. Solidium kertoo ostaneensa alkuvuoden aikana 3,3 prosenttia Nokian osakkeista. Hankinnan arvo on yli 840 miljoonaa euroa. Aiemmin Solidiumilla ei ollut salkussaan Nokiaa.

Teleyhtiö Telian osakkeista luopuminen mahdollisti sijoituksen. Solidium myi helmikuussa omistusosuutensa Teliasta reilulla 500 miljoonalla eurolla.

Solidiumin toimitusjohtajan Antti Mäkisen mukaan Nokian vahva markkina-asema ja teknologinen osaaminen antavat hyvän mahdollisuuden arvonnousuun.

– Olemme seuranneet ja tutkineet Nokiaa syksystä saakka. Se vaikuttaa erittäin hienolta yhtiöltä ja houkuttelevalta sijoitukselta. Täytyy muistaa, että se on myös Suomen suurin yhtiö.

Mäkinen viittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan selvitykseen, jonka mukaan Nokian arvonlisä Suomelle oli 2016 suurin suomalaisista yhtiöistä.

Nokian suomalaisomistus on tähän asti ollut alle 20 prosenttia. Vuodenvaihteessa suurimmat suomalaisomistajat olivat Nokia itse sekä työeläkeyhtiö Varma. Ulkomaiset omistajat ovat hallintarekisterissä, joten niistä ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa.

– Yksi ulkomaalaisomistaja on liputtanut viiden prosentin omistusosuutta. Tietojemme mukaan olemme sitten toiseksi suurin. Voihan siellä piilossa olla joku muukin, mutta yksi suurimmista olemme kuitenkin, Mäkinen sanoo.

Solidium on Mäkisen johdolla ostanut ja myynyt omistuksia aiempaa aktiivisemmin. Solidium tavoittelee pitkällä aikavälillä myös hallituspaikkaa kaikissa omistamissaan yhtiöissä. Solidiumin salkkuun kuuluu 12 pörssiyhtiötä.

Nokia muodostaa nyt Solidiumin osakeomistuksista 11 prosenttia. Omistusten yhteisarvo on 8,4 miljardia euroa.

Solidiumin on tilitettävä sijoituksista saatavat osingot valtion kassaan, mutta myyntitulot salkuissa tapahtuvista muutoksista pysyvät yhtiössä.

Solidium kertoi tiistaina myös myyneensä vajaan 500 miljoonan euron edestä finanssikonserni Sammon osakkeita. Myyntitulot käytetään pääasiassa uusiin osakesijoituksiin ja syksyllä erääntyvän lainan maksuun. Solidiumin omistusosuus Sammosta laski 10 prosenttiin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.