HS: Kärkiekonomisti varoittaa euroalueen tuhosta

Heikki Saukkomaa
Englannin keskuspankin pääjohtaja Sir Mervyn King Suomen Pankin järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingissä.

Euroalueen kriisiä paraatipaikalta seurannut ekonomisti Mervyn King varoittaa, että euroalue on tuhoon tuomittu, ellei se muutu. Englannin keskuspankkia vuosikymmenen ajan hiljattain johtanut King arvioi euroalueen tilannetta Helsingin Sanomille.

Euroalueella on Kingin mielestä jäljellä kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen on se, että hintakilpailukykynsä menettäneet eurovaltiot polkevat palkkansa ja hintansa pohjamutiin. Tämä auttaisi vientiä ja piristäisi talouskasvua, mutta hintana olisi pitkittyvä suurtyöttömyys.

Toinen vaihtoehto on sen hyväksyä, että rahaliitossa on sekä köyhiä että rikkaita alueita, ja niiden välillä tarvitaan pysyviä tulonsiirtoja. Kingin mukaan mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että rikkaiden euromaiden poliitikot olisivat valmiita myöntämään tulonsiirrot välttämättömiksi.

Kolmas keino on euroalueen hajottaminen, esimerkiksi niin, että heikoimmat maat jättävät rahaliiton määräaikaisesti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vastaa
MK
Vastaus on C
Euroalue hajoaa, eikä siinä mitään määräaikaisuuksia ole. Jos joku kerran ei toimi, niin miksi sitä pitäisi edes yrittää uudestaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paras vaihtoehto B
Vast: Vastaus on C
Paras vaihtoehto koko Euroopan kannalta on nro 2 eli suunnitelma B. Saksa on pakotettava maksamaan suunnitelma B eli ainakin puolet Saksan kauppataseen ylijäämästä on takavarikoitava eli konfiskeerattava muun Euroopan käyttöön. Saksalaiset on yksinkertaisesti pistettävä selkä seinää vasten sanomalla että "jollette anna puolta kauppataseylijäämästänne EU:n käyttöön euroalue hajoaa". Saksalaiset ymmärtävät aina parhaiten uhkailuja kuin ystävällistä puhetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
€ kuri
Koneisto
Vihdoinkin kriittinen ja analysoiva lähestyminen unionin tilanteesta.

Lisäksi voisi pohtia koneiston purkamista järjettömän suuren eliitin määrän radikaalilla vähentämisellä.

Kiinteistömassan omistaminen ja vuokraaminen paljastuu unionin omilta sivuilta. Ei liene kansalaisten edun mukaista hallita miljardien arvoisia kiinteistöjä?

Poliitikkojen kutsuminen "päättäjiksi" on täysin väärä tulkinta. Ammattitaidottomuus ja saamattomuus on korvattava asiantuntevilla osaajilla. Unionin alueella on tarjolla osaavaa tekijää ilman jäsenkirjaa ja poliittista riippakiveä.

Junker verosopimuksineen ja Katainen velankasvattamisineen ovat oivia esimerkkejä maansa talouden tuhoamisesta, sekä osaamisensa esittämisestä. Nämä, ja muut veijarit vielä opastavat kansaa taloudenpidossa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
-Observer-
Höpö ukko
"Ensimmäinen on se, että hintakilpailukykynsä menettäneet eurovaltiot polkevat palkkansa ja hintansa pohjamutiin. Tämä auttaisi vientiä ja piristäisi talouskasvua"

Tunnettu tosiasia on, että kun ihmisillä ei ole ostovoimaa niin talouskasvu taantuu. Suomessa BKT koostuu viennin osalta vain 27%:in osuudesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kärkihanke
Ainoa vaihtoehto
Kolmas vaihtoehto, kiitos, mutta pysyvästi.

one way ticket
Hetki lyö lähdön hetki lyö
"Mervyn Allister King (s. 30. maaliskuuta 1948) on brittiläinen ekonomisti, joka toimi Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankin eli Bank of Englandin pääjohtajana vuosina 2003–2013."

Mistä hiien ullakolta HS aina löytää näitä kummituksia. Tämäkin henkilö puhuu vain ja ainoastaan asuinvaltionsa lobbarina. Ei häntä kiinnosta EU. Häntä kiinnostaa Kuningaskunta. Ei häntä kiinnosta tehdä yhteistyötä laajemman kokonaisuuden eteen. Ollee kuin Suomessa Paavo Väyrynen ja Erkki Tuomioja.

Davin pääministeri on puhumalla puhunut Britanian exitistä. Nyt, viikko ennen vaalia, yrittää sammuttaa aloittamaansa eroamista. Ihan samoin toimii Suomessa SAK. Sen johtajat puhuvat suurilla eleillä ja sanoilla ainoastaan ja vain itselleen vankkaa työsuhdetta. Kantamatta huolen häivää kokonaisuudesta. Ihan kuin mennä aikana pääluottamusmies järjesti lakon lakon perään - Halutan nährä, viäläk net seura meitin.

Kerrassaan kelvotonta sakkia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
?
Vast: Hetki lyö lähdön hetki lyö
Jos avarrat vähän katsettasi niin huomaisit, että samoin ovat talousviisaat kirjoittaneet maailmalla jo vuosien ajan. Eurosta on tullut Suomessa joillekin uskon asia, ja silloin ei oteta mitään tietoa vastaan, joka voisi tätä uskoa horjuttaa. Edes tosiasioilla ei ole silloin merkitystä, sillä maamme vienti on sakannut lähes koko yhteisvaluuttaan kuulumisen ajan euron liian korkean kurssin takia. Oman rahapolitiikkansa säilyttäneet muut pohjoismaat menevät taloudessa omia menojaan, kun Suomi rämpii syvällä suossa.

Muuan Winston Churchill sanoi aikanaan viisaasti, että olkoonpa strategia kuinka hieno tahansa, joskus pitäisi katsoa myös tuloksia. Olisiko jo vihdoinkin aika?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyhä Sylvi
Tosi on
voiko sitä selvemmin sanoa! Haloo rahaliiton ekonomistit, lakatkaa pelkäämästä ja sanokaa suoraan niin kuin asia on.
Tässä on nyt kolme vaihtoehtoa:
1. Ei onnistu koska ammattiyhdistysdinosaurukset nostavat hirveän alämölön ja keräävät uskollisimmat kannattajansa barrikaadeille.
2. Ei onnistu koska kukaan ei halua elättejä nurkkiinsa
3. Tämä jää ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi. Valuuttaliiton tosin pitää potkia ulos toivottomat tapaukset kuten Kreikka. Ei ne itse lähde vapaaehtoisesti lähde niin kauan kun tukiaisia tippuu...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Tosi on
Tämä nykyinen himmeli on hyvä tapa kerätä kansallisvaltioiden rahat pankkien kassoihin. Siksihän sitä niin sitkeästi pidetään elossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tavallinen veronmaksaja
Vast: Tosi on
" 3. Tämä jää ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi. Valuuttaliiton tosin pitää potkia ulos toivottomat tapaukset kuten Kreikka. Ei ne itse lähde vapaaehtoisesti lähde niin kauan kun tukiaisia tippuu..."

Valitettavasti seuraavana on välittömästi Suomi. Ammattiliittojen pomot pitävät siitä huolen että minkäänlaisiin järkeviin ratkaisuihin ei päästä työnantajien ja palkansaajien välillä, tällä varmistaakseen omat työpaikkansa.

Loputonta käyttövoimaa tähän antaa nykyinen kahtiajakautuminen työntekijöiden ja työnantajien välillä.
Kieltämättä herättää pahaa verta kun yritysjohto nauttiin satumaisia yrityspalkkioita ja bonuksia kun samanaikaisesti työntekijöitä pannaan ulos.
Mahdoton yhtälö saada toimimaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kyynikko
Arkirealismia
Piristävää nähdä, että edes joku sanoo aisan niin kuin se on. Tässä tilanteessa on olemassa vain huonoja vaihtoehtoja. Kaikkien tulisi ymmärtää tämä ja ottaa lusikka kauniiseen käteen. Tästä montusta ei nousta jos kaikki vain tavoittelevat osuutta kakusta jota ei ole olemassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asiantuntija
oliko
1 ja 2 vaihtoedot on käytetty 3 on enää jäljellä.

Koopee
Ruotsista mallia
Ilman vientiä Suomi ei selviä. Riittävään vientiin emme pysty kun valuuttana on euro. Talouden joustot tapahtuvat EuroSuomessa työttömyyden kautta. Sisäisen devalvaation keinot eivät tehoa. Palkkojen alennus vähentää kotimaista kulutusta ja lisää työttömyyttä.

Suomi tarvitsee oman kelluva valuutan ja oman Suomen etua ajavan keskuspankin Ruotsin mallin mukaan. Tällöin saataisiin vienti nousuun ja jo 8 vuotta euron johdosta jatkunut talouskriisi loppumaan.

Lisäksi kun eroaisimme eurosta, niin välttyisimme uusilta Kreikan tukipaketeilta, joilla maksetaan mm. saksalaisten pankkien Kreikkavastuita.

Nyt olisi aika tehdä johtopäätöksiä, mikä on tärkeää: politikkojen euroSuomen palkintovirat Brysselissä vai kansalaisten hyvinvointi oman valuutan ja rahapolitiikan Suomessa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »