Kulta on nyt sijoittajien turvasatama

TS/Markku Ojala<br />Sijoituskultaa myyvän Tavexin toimitusjohtaja Marek Viskman sanoo talouskriisin kiihdyttäneen kultakolikoiden ja laattojen myyntiä.
TS/Markku Ojala
Sijoituskultaa myyvän Tavexin toimitusjohtaja Marek Viskman sanoo talouskriisin kiihdyttäneen kultakolikoiden ja laattojen myyntiä.

KIRSI TURKKI

Talouskriisi on kasvattanut voimakkaasti kullan kysyntää. Kuluttajat sekä yritykset haluavat laittaa varojaan turvalliseen kohteeseen ja ostavat nyt ennätystahtia kultaharkkoja, laattoja ja rahoja.

- Kulta koetaan nyt selvästi turvasatamaksi, sanoo Helsingin keskustassa sijoituskultaa myyvän Rasmussen Oy:n toimitusjohtaja Johan Gärkman.

Rasmussen myy vuosittain satoja kiloja sijoituskultaa sekä lisäksi jalometalliraaka-aineita kultasepille, elektroniikkateollisuudelle sekä mitallien valmistukseen.

Kultakaupan kasvu tuntuu myös Pohjoismaiden suurimmassa sijoituskultaa myyvässä yrityksessä, Tavex Oy:ssä. Yrityksen valikoimiin kuuluvat kultakolikot ja laatat. Neljässä maassa toimiva Tavex myi viime vuonna 1400 kiloa sijoituskultaa.

- Kullasta on tullut viime aikoina suosittu sijoitus. Kullan suosion kasvun pääsyy on syvenevä talouskriisi. Kultaan sijoittavat tietävät, että sille löytyy aina ostaja, sanoo Tavex Oy:n toimitusjohtaja Marek Viskman . Yritys myy myös sijoituskultaa Helsingin keskustassa.

Lokakuussa myyntihuippu

Viskmanin mukaan lokakuussa kullan myynti on suorastaan räjähtänyt. Lokakuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana yritys myi yhteensä 182 kiloa kultaa.

Virolaisessa omistuksessa oleva Tavex toimii Suomen lisäksi Ruotsissa Virossa ja Latviassa. Eniten kullan myynti on finanssikriisin aikana kasvanut Suomessa ja Ruotsissa.

Kullan hinta nousi voimakkaasti heti kun ensimmäiset viitteet maailman rahoituskriisistä saatiin syyskuussa.

Pankkien pelastuspaketin julkistamisen jälkeen myös kullan hinta on laskenut. Vuoden aikana kullan hinta on kuitenkin kohonnut noin 25 prosenttia.

Tavexin kehitysjohtajan Paavo Pauklinin mukaan kulta tuntuu monista turvalliselta siksi, että sen saa heti mukaansa kaupan tiskiltä. Kilon kultakimpale irtoaa heti Tavexin tiskiltä noin 22 000 eurolla. Tilauksesta saa myös 12,5 kilon kultaharkon noin 255 000 eurolla.

Kultakauppiaat uskovat, että suuremmat erät kultaa päätyvät pankkien tallelokeroihin säilytettäväksi, mutta ainakin kultakolikoita varastoidaan myös kodeissa.

Kullan ostamisesta ei peritä veroa, sillä alv poistui kultakaupasta vuosituhannen vaihteessa. Ostajan on todistettava henkilöllisyytensä ja liikkeen on annettava ostajien tiedot pyydettäessä. Pyyntöjä voivat tehdä esimerkiksi poliisi tai verottaja.

Osa tuotteista jo loppuunmyyty

Sekä Rasmussenilla että Tavexilla on toimitussopimuksia maailman suurimpien kullantuottajien kanssa.

Kultamarkkinoilla myytävää ei enää riitä kaikille.

- Kullan tuottajat, kuten australialainen Australian Perth Mint on ilmoittanut, että huomattavan kysynnän vuoksi kullan toimitukset voivat kestää 3-4 viikkoa normaalia kauemmin, Pauklin kertoo.

Myös jotkin maailman suosituimmista sijoituskolikoista ovat jo loppuneet varastoista.

Tällainen on esimerkiksi maailman tunnetuimpiin kultakolikkoihin kuuluva Etelä-Afrikan Krugerrand.

Sveitsistä sijoutuskultaa ostava Rasmussen kertoo myös kokeneensä jo toimitusvaikeuksia.

- Muutamasta isommasta kaupasta olemme jo joutuneet kieltäytymään, mutta pääosalle ostajia olemme vielä pystyneet myymään kultaa, Johan Gärkman kertoo.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.