Stora Enso ostaa 300 junavaunua

Metsäyhtiö Stora Enso turvaa puukuljetuksiaan Suomessa tilaamalla 300 rautatievaunua. Stora Enso Metsä on tehnyt pieksämäkeläisen RP-Hitsauksen kanssa aiesopimuksen vaunujen toimittamisesta.

Stora Enson mukaan kalusto hankitaan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Vaunuilla pystytään kattamaan noin puolet Stora Enso Metsän vuotuisesta kuljetustarpeesta rautateillä.

- Vaunujen tyyppihyväksynnän jälkeen menee noin puoli vuotta ennen kuin ensimmäiset vaunut tulevat. Odotamme, että saamme ensimmäiset vaunut ensi vuoden maalis-huhtikuussa, sanoo Stora Enson metsäpäällikkö Matti Karjula.

Stora Enson mukaan tavaraliikennettä hoitavalla VR Cargolla on ollut vaikeuksia tarjota riittävästi vaunukalustoa erityisesti talviajan kuljetuksiin. Rautateiden tavaraliikenne avautui kilpailulle vuoden alussa.

- Näiden vaunujen osalta veturioperaattorina tulee toiminaan VR Cargo. Toivomme, että alalle tulisi uusia toimijoita ja syntyisi kilpailua myös rautatiekuljetuksista, Karjula sanoo.

Stora Enso kuljetti viime vuonna rautateillä noin kahdeksan miljoonaa mottia puuta, josta Suomen osuus oli 2,5 miljoonaa mottia. Yhtiön mukaan lisäkaluston saanti on erittäin tärkeää tehtaiden puuhuollon varmistamiseksi.

Metsäteollisuus on lisännyt voimakkaasti kotimaisen puun hankintaa, mikä takia kuljetuskalustoa tarvitaan lisää sekä maanteillä että rautateillä. Karjulan mukaan Stora Enso on tänä vuonna lisännyt puunhankintaa kotimassa kolmella miljoonalla motilla ja tarkoituksena on lisätä sitä vielä 2-3 miljoonalla motilla lähivuosina.

Stora Enso ei torstaina kertonut tilauksen arvoa.