Vilskettä kauppaan

Sisältötuotteiden erikoispainokset ovat hyviä myyntiartikkeleita.

- Lisäbiiseillä ja muilla bonareilla varustetut julkaisut menevät hyvin kaupaksi. Niitä otetaan ainakin aluksi reilusti sisään suhteessa tavalliseen versioon, myymäläpäällikkö Jussi Helenius Turun Levykauppa Äxästä kertoo.

Lisämateriaalilla täydennetyt painokset ovat fanituotteita - uuteen musiikkiin vasta tutustuva tarttuu edullisempaan peruslevyyn. Kiinnostuksen lisääntyessä hankitaan päivitetty teos, vaikka levy olisikin kotona jo ennestään.

- Spesuja ostavat kaikenlaiset asiakkaat. Nightwishista ovat kiinnostuneet eri tyypit kuin Pink Floydista. Erikoisuudet menevät bändin "ikäisille" ihmisille.

Vaikka kansainvälisillä markkinoille erikoispainoksilla käydään kauppaa arvon noustessa, Heleniukselle ei ole tullut vastaan keräilijöitä, jotka hamstraisivat kaikki tavanomaisesta poikkeavat julkaisut - levyt hankitaan sisällön vuoksi.

Usein asiakas varaa etukäteen haluamansa julkaisun, kuten The Piper At The Gates Of Dawnin tapauksessa. Tarvittaessa Äx tilaa erikoisuuksia ulkomaisilta tukuilta. Kiinnostusta herättävät myös levyt, joiden ääni on aiempaa parempi esimerkiksi remasteroinnin vuoksi.

- Laatutietoinen kultakorva osaa kysyä noita hinkattuja versioita, Helenius toteaa.