Varissuon liikekeskus
Aberdeenin omistukseen

TS/Marttiina Sairanen<br />Varissuon Itäkeskus vaihtoi omistajaa.
TS/Marttiina Sairanen
Varissuon Itäkeskus vaihtoi omistajaa.

LIISA ENKVIST

Aberdeen Real Estate Fund Finland -rahasto ostanut Varissuon liikekeskuksen Turusta. Aberdeen on tehnyt kiinteistökauppoja myös Vantaalla ja Helsingissä. Tehtyjen kauppojen arvo on yhteensä noin 17 miljoonaa euroa.

Varissuon Liikekeskus ostettiin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymältä, Turun Seudun Osuuspankilta ja Sponda kiinteistöt Oy:ltä. Aberdeen ilmoitti jo toukokuussa ostoaikeistaan ja kauppa varmistui kirkkoneuvoston hyväksyttyä sen, sekä valitusajan päätyttyä.

Kauppahinta oli 9,6 miljoonaa euroa.

- Tarkoituksena on kehittää erityisesti Varissuon liikekeskuksen kuluttajamarkkinointia yhteistyössä vuokralaisten kanssa, kertoo rahaston kiinteistösijoitusjohtaja Mauri Laurila yhtiön tiedotteessa.

Varissuon liikekeskus eli Itäkeskus oli viimeinen seurakuntien omistuksessa oleva liikekiinteistö. Seurakunnan mukaan sen perustoimintoihin ei kuulu kauppakeskusten omistaminen.

Seurakunnat rakennuttivat Itäkeskukseksi nimetyn ostarin 1980-luvun alussa taatakseen palveluja rakenteilla olleen Varissuon asukkaille. Lähiö nousi seurakuntien omistamalle maalle.

Aberdeenin rahaston takaa löytyvät Ilmarinen, hollantilainen ABP sekä tanskalainen ATP, jotka ovat institutionaalisia sijoittajia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.