Öljynkuljetukset rajussa kasvussa

Turun Sanomat,

Vysotsk, Primorsk

Viipurin edustalla Vysotskissa eli Uuraassa vuodesta 2004 toiminut moderni Lukoilin öljysatama suunnittelee öljynkuljetusten nostamista noin kaksinkertaiseksi. Viime syksynä oli sataman kolmannen vaiheen avajaiset.

Leningradin alueen hallitus tukee myös Primorskin eli Koiviston sataman kapasiteetin lisäämistä jopa 130 miljoonaan tonniin. Tämä edellyttäisi viranomaisten mukaan uudenlaisten tasapohjaisten 200 000 tonnin säiliöalusten käyttöönottoa. Koiviston satama on tätä nykyä kapasiteetiltaan suurin öljysatama. Valtion Transneftproduktilla on parhaillaan tekeillä satamaan uusi tuotantolaitos. Primorskin eli Koiviston satamassa pystytään täyttämään kuusi öljytankkeria.

Lisärata tarvitaan

Uuraan satamassa voidaan samanaikaisesti täyttää kahta tankkeria. Öljysatama, jossa on mukana myös amerikkalaista pääomaa, valmistui vuonna 2004 ja satamaan rakennettiin mittava rautatieverkosto, sillä öljytuotteet tulevat satamaan rautateitse. Rautatie ei vedä kuitenkaan tarpeeksi ja lisäradan rakentaminen on tarpeen.

Lukoilin öljysataman vienti oli viime vuonna 9,2 miljoonaa tonnia. Toimitusjohtaja Juri Morozin mukaan se voidaan nostaa ainakin 15 miljoonaan tonniin, kunhan rautatieyhteydet paranevat. Vuonna 2005 sataman vienti oli 6,9 miljoonaa tonnia.

Terminaali saa rautateitse raskasta polttoöljyä, kaasuöljyä ja dieselöljyä.

Mielenkiintoinen hanke on Lukoilin ja valtiollisen Transneftproduktin välinen sopimus, jolla rakenteilla olevaan Kstovo-Primorsk-öljyputkeen liitetään Uuraan 40 kilometrin haaraputki. Rakennustöiden on laskettu kestävän kaksi vuotta.