Isänmaa tärkein lobbarille

TS/Jukka Uotila
TS/Jukka Uotila

Tuoreessa lehtikuvassa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila, 49, näyttää runotyttö-älyköltä.

Kuvan takana on raudanluja ammattilainen ja aikuinen nainen, joka ei pelkää hyväntuulista itseironiaakaan. Seuraavaksi tekisi mieli asiallisten jakkupukujen seuraksi oranssinväristä puseroa, joka sopisi johtajan neuvotteluhuoneen sohkavakaluston väriin.

Brunila on yksi Suomen tärkeimpien elinkeinojärjestöjen johtajista. Ura on kulkenut tutkijasta neuvonantajaksi Euroopan komissioon Brysseliin, Suomen Pankkiin ja ylijohtajaksi valtiovarainministeriöön, josta vähän yli vuosi sitten metsäteollisuuden edunvalvojaksi.Uran rakentaminen ei Brunilalle ollut itsetarkoitus:

- Olen aina halunnut haasteita - että tekee jotain, millä on merkitystä muillekin, tunnustaa Kankaanpään tyttö. Satakuntalainen nuotti on säilynyt puheessa, vaikka suurimman osa elämästä. kotina on ollut pääkaupunkiseutu tai Eurooppa.

Metsä elättää edelleen kymmenesosan suomalaisista ja jos Brunilaa on uskominen, niin tapahtuu vastakin, vaikka globaalissa taloudessa kilpailu kiristyy ja kuljetuskustannukset kasvavat. Innovaatioihin ja tutkimukseen uhrattavat resurssit ovat meillä lisäksi liikuttavan vaatimattomat.

Brunilalle isänmaa on ensin, vasta sitten globaalitalous. Hän uskaltaakin ruoskia meitä suomalaisia kahdesta asiasta: kateudesta ja riskinottokyvyn puutteesta.

- Koulutuksen pitäisi tukea luovaa ajattelua. Mutta meillä opitaan jo ala-asteella riskien pelko. Yrittäjyyttä ja varsinkin kasvua vieroksutaan. Kun tässä taannoin tutkittiin pk-yrityksiä, niin vain kahdeksan prosenttia niistä halusi kasvaa ja vain neljä prosenttia kansainvälistyä, Brunila tietää.

Kateuden huumassa olemme unohtaneet, että jos yrittäjät menestyvät, koko kansakunta vaurastuu. Ei se ole keneltäkään pois, muistuttaa Brunila ja lisää samaan hengenvetoon, että EU:n jäsenyys kyllä on tehnyt hyvää suomalaisten heikolle itsetunnolle.

Brunilan taustalta ei löydy metsäomistusta tai kahtakymmentä perhettä. Rakkaus metsään syntyi jokamiehenoikeuteen perustuvilla luontoretkillä jo lapsena.

Luonnossa liikutaan lenkkeillen tai hiihtäen. Golfmailaan Brunila on luvannut tarttua vasta eläkkeellä. Työmatka Helsingin keskustassa sujuu sekin kävellen ja yksi harrastuksista, taidenäyttelyjen seuraaminen, on sekin jalkatyötä. Jos aikaa olisi, istuisi Brunila vielä enemmän teatterissa ja oopperassa, jonka hallituksessa hänellä oli monta vuotta valtiovarainministeriön mandaatti. Niinpä hän tuntee myös oopperan pimeän puolen:

- Ongelmat ovat isot. Luottamus puuttuu, henkilöstön ilmapiiri on kireä, talous onneton. Raportoinnissa ja johtamismenetelmissä olisi parantamisen varaa. Toivon sinne työrauhaa, Brunila sanoo.

Oma poika opettajana

Luonto ja taide antavat voimia pitkään työpäivään, mutta sitä saa myös perheeltä. Anne Brunilalla on 23-vuotias poika Oskari , joka sairastui kuukauden ikäisenä aivokuumeeseen ja sai aivovaurion. Kun lapsi sairastuu, menee vanhempien arvojärjestelmä uusiksi:

- Lapsen menettäminen on varmasti pahinta, mitä voi tapahtua. Kun lapsen sitten saakin takaisin, kuten minä Oskarin, osaa asiasta iloita kaksin verroin. Poikani on ollut paras opettajani.

Oskari asui kotona 13-vuotiaaksi asti, mutta siirtyi sitten Steiner-pedagogiikkaa soveltavaan kouluun. Nyt Oskari asuu yhteisössä, jossa harjoitetaan biodynaamista viljelyä ja kasvatetaan luomukarjaa. Äiti ja poika tapaavat viikonloppuisin.

Viikonloput kuuluvat myös elämänkumppanille ja aviomiehelle Pekka Kettuselle , joka on tuonut perhepiiriin kolme aikuista lasta. Edelleen konsulttina työskentelevä Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja on armoton gourmet-kokki, joka sananmukaisesti ruokkii perheen. Anne Brunila itse tunnustaa ahdistuvansa Stockmannin herkkuosastolla ja pysyttelevänsä mieluummin eteisessä tuttuja tapailemassa sillä aikaa kun mies shoppailee yleensä kalapitoisten aterioiden tykötarpeita.

Paperiton maailma mahdot Paperittomuus

Brunila kuuluu näihin uuden ajan airuisiin, jotka ovat jo oppineet ilmastoläksynsä, Al Goren Oscar-dokumenttia näkemättäkin. Eurooppa on jo hyvällä tiellä, kunhan mukaan saataisiin vielä USA ja tietysti Kiina, jossa kuulemma avataan yhä kivihiilivoimaloita viikoittain. Niinpä puun puolesta on helppo puhua:

- Se on uusiutuva luonnonvara ja raaka-aine, joka sitoo hiilidioksidia. Sellutehtaiden jätevesipäästöt saadaan minimoitua uudella teknologialla.

Paperittomaan maailmaan ei kukaan enää tosissaan usko. Vaikka painotuotteiden määrä vähenisikin, lisääntyy hygieniatuotteiden ja pakkausmateriaalien kysyntä. Brunila liputtaa myös kestävän puuarkkitehtuurin puolesta.

Innovointiin ja luovuusvientiin tarvittaisiin nyt todella varoja. Toimiva linkki teknologian kautta kauppatieteisiin ja taideteollisuuteen voidaan yliopistotasolla rakentaa, mutta siihen pitää ohjata oikeasti todella paljon lisää resursseja.

Pelkkä korkeakoulujen yhdistäminen ilman tuntuvaa panostusta olisi kosmetiikkaa ja byrokratiaa.