Mehu on ikuisestipaikallista bisnestä

TS/Ulla Kudjoi<br />- Kasvuprojektissa on aina innovatiivisuutta, joka voi tarkoittaa uusia tuotteita tai uutta pakkausta. Tällä alalla on kuitenkin muistettava, että lainsäädäntö sanelee pitkälti sisällön, muistuttaa Timo Laukkanen.
TS/Ulla Kudjoi
- Kasvuprojektissa on aina innovatiivisuutta, joka voi tarkoittaa uusia tuotteita tai uutta pakkausta. Tällä alalla on kuitenkin muistettava, että lainsäädäntö sanelee pitkälti sisällön, muistuttaa Timo Laukkanen.

Marlin toimitusjohtaja Timo Laukkanen vaikuttaa tyytyväiseltä mieheltä. Oikeasti hänen johtamansa yritys ei enää ole pelkkä Marli, vaan myös Eckes-Granini Nordic Ab - mutta puhukaamme silti Marlista, joka on brandi "an sich". Mehuyrityksen toimipaikka on edelleenkin Turun Pansiontien varrella, lääketehtaan ja lihapullatehtaan varjossa.

- Mehujen tekeminen on paikallista bisnestä. Silti teknologiamme on Euroopan huippuluokkaa. Osaamista on helppo siirtää naapurimaihin, tuumii Laukkanen, joka vastaa myös Baltian seka Skandinavian maiden toiminnasta.

Venäjä sen sijaan on omistajajätille oman yksikkönsä arvoinen haaste, jossa toki voidaan käyttää hyväksi turkulaista osaamista. Konsernin pääkonttorissa Saksan Nieder-Olmissa lähellä Frankfurtia hiotaan jo tiukkaa strategiaa koko itäisen Euroopan varalle.

Kierros Marlin tehtaalla on vaikuttavaa katseltavaa. Mehutölkit kulkevat käsin koskematta liukuhihnaa pitkin kuudentuhannen litran tuntivauhdilla. Robotti lastaa pakkausyksiköt valmisvarastoon, josta ne lähtevät suoraan keskusliikkeiden varastoihin. Ihmistyövoimaa tarvitaan vain koneiden ohjailuun ja huoltoon.

Työntekijöitä on tällä hetkellä tasaisesti 155, ja vuoroja tehdään tarvittaessa kolmekin vuorokaudessa. Mehu - etenkin Marlin valmistamat erikoistuotteet - kun ovat sesonkitavaraa.

Siman ja glögin lisäksi listayllättäjä on ollut jäätee, jonka kysyntä kolminkertaistui viime kesänä. Marlin liikevaihdoksi Timo Laukkanen arvioi tänä vuonna liki 60 miljoonaa euroa.

Suomessa mehuvalmistajalla on aina ollut haasteita. Maidonjuojien ja kahvikissojen maassa on juomakelpoista vettä ja vahva limpparikulttuuri. Täysmehut ja mehutiivisteet ovat kuitenkin löytäneet tiensä suomalaiseen jääkaappiin. Markkinaosuudella mitattuna yli kolmasosa kaikesta Suomessa juodusta mehuista on kotoisin Turun Pansiontieltä.

Brandeja on tätä nykyä neljä. Tropic-merkillä haravoidaan hintatietoiset penninvenyttäjät, kun taas 28 vuotta vanha Mehukatti-perhe on tarkoitettu hauskuuttamaan lapsia. Ja legendaariselle kanisterille on monenmoista aikuiskäyttöä verkonmerkistä äyskäriin.

Marlin omalla merkillä myydään keskihintaisia tuotteita ja Granini-nimellä premium -tuotteita niille, jotka suostuvat maksamaan ylellisestä lasipullosta ja lihaisesta hedelmämehusta. Granini-perhe vastaa vaativan kuluttajan huutoon. Tämä Euroopan tunnetuin mehumerkki kasvaa Suomessa ja näkyy hyvin jo sekä kaupan hyllyillä että Marlin myynneissä.

Graninin tapaan trenditietoinen tuoteryhmä on Vital, joka on Marlin vastaus funktionaalisin elintarvikkeisiin. Mehuihin on lisätty mm. vitamiineja, kalsiumia, kuituja sekä flavonoideja. Uusinta uutta on lapsikuluttajille tarkoitettu manga-hahmoilla koristeltu Vital Kids.

Huhtamäeltä Euroopan jätille

Marlin helmeilevä historia alkaa vuodesta 1867, jolloin herra Nordfors perusti viini- ja likööritehtaansa. Huhtamäellä oli vastaavasti perustettu mehutehdas vuonna 1946. Vuonna 1954 nuo kaksi yhdistyivät, ja syntyi se oikea Marli.

Vuonna 1962 tuotiin markkinoille ensimmäinen legendaarinen pillimehu Trip ja Tropic-tiivistemehujen menestys alkoi. Seuraava vuosikymmen toi markkinoille Suomen ensimmäiset aseptiset litran mehupakkaukset. Vanavedessä seurasi silloisen kilpailijan Chymoksen vastaisku, Aamun Raikas -täysmehu.

1980-luvulla Marliin liitettiin myös OTK:n mehutehdas Norbest sekä Kaarinassa toiminut Farmituote. 1990-luvulla järjesteltiin omistuksia uudelleen ja Marli siirtyi Rettigin omistukseen. Samoihin aikoihin rakas kilpakumppani Chymos koki mullistuksia ja siirtyi Fazerin omistukseen, johon myöhemmin liitettiin myös Sonkari. Vuonna 1999 Marli ja Chymos viimein yhdistettiin ja 2000-luvun alkuvuosina Marli siirtyi kokonaan saksalaisen mehujätin Eckes-Granini Groupin omistukseen.

Timo Laukkanen on pitkän karriäärin marlilainen ja tottunut tulemaan toimeen mitä erialisimpien ulkomaalaisten kauppakumppanien kanssa. Nykyinen saksalainen isäntä miellyttää ja sopii Laukkasen mielestä mainiosti suomalaiseen elämänmuotoon.

- Saksalaisten kanssa on helppo toimia. Säännöt ovat selkeät ja loogista järjestelmällisyyttä löytyy. Jos ruotsalaisten kanssakäyminen on pitkälle vietyä "diskuteeraamista", on saksalaisten kanssa helpompaa. Annetaan selkeät rajat, ohjeet ja päätökset. Tietysti moniin toimiin täytyy kysyä lupa pääkonttorista, mutta kyllä se suomalaiseen kulttuuriin sopii. Yksiköillä on työrauha ja olemme konsernitasolla pystyneet tekemään hyvää tulosta, Laukkanen selvittää.

Tulos on haettava säästöjen pohjalta, vaikka ei Laukkanen teilaa myöskään tuotekehityksen roolia.

Jättiläisyrityksen osana toimimisessa Laukkanen näkee lähes pelkästään valoisia puolia: nyt panostetaan päätoimialaan eli mehuun, saadaan tuotekehitys ja ostot keskitettyä, pystytään benchmarkkaukseen kilpailijoiden suhteen ja pystytään samalla pitämään toiminta Turussa vakaalla pohjalla. Saksalaisen isännyyden huonoksi puoleksi Laukkanen suostuu tunnustamaan vain pitkiksi venyvät työpäivät ja jatkuvan matkustelun reitillä Helsinki-Frankfurt.

Marja Krons

TS/Ulla Kudjoi<br />Kone ja liukuhihna tekevät työn, Mika Lukka valvoo prosessia.
TS/Ulla Kudjoi
Kone ja liukuhihna tekevät työn, Mika Lukka valvoo prosessia.
TS/Ulla Kudjoi<br />Varastossa on 10 000 lavapaikkaa.
TS/Ulla Kudjoi
Varastossa on 10 000 lavapaikkaa.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.