Talous

Kreikka sai yksinoikeuden
feta-juuston nimeen

TS/Jori Liimatainen<br />Feta-nimeä saa käyttää pian vain aidoissa kreikkalaisissa Feta-juustoissa.
TS/Jori Liimatainen
Feta-nimeä saa käyttää pian vain aidoissa kreikkalaisissa Feta-juustoissa.

Kreikka sai tiistaina yksinoikeuden feta-juuston nimen käyttöön Euroopan unionin alueella.

EY-tuomioistuimen kiistanalaisen päätöksen mukaan feta on perinteinen, tietyille Kreikan alueille tyypillinen elintarvike ja siten oikeutettu nimensuojaan.

Jatkossa EU:ssa fetaa voi markkinoida vain, jos se on valmistettu Kreikassa. Siten myös kaikkien Suomessa samantyyppistä juustoa valmistavien yritysten on vaihdettava tuotteidensa nimi. Yrityksillä on kuitenkin siirtymäaikaa vuoden 2007 loppupuolelle saakka.

Feta-kiista on vellonut EU:ssa yli kymmenen vuotta. Ensimmäisen kerran Kreikka haki nimensuojaa jo vuonna 1994.

Tavoitteena suojelu

EU:n nimensuojalla on tarkoitus suojella paikallisia erityistuotteita kopioinnilta ja nimen väärinkäytöltä. Suojaa nauttivat muun muassa italialainen parmankinkku, ranskalainen roquefort-juusto sekä Lapin puikulaperuna.

Komissio suojasi fetan tuotenimenä vuonna 2002. Runsaasti teollista juustoa valmistavat Tanska ja Saksa valittivat kuitenkin päätöksestä. Maiden mielestä feta on nykyisin yleisnimitys, eikä sitä voi yhdistää pelkästään Kreikkaan.

Tuomioistuin torjui perustelun.

Valio ei hätäile

Suomalaismeijerit valmistavat eurooppalaisittain vähän feta-tyyppistä juustoa.

Valio aikoo harkita tuotteelleen uutta nimeä rauhassa sallitun siirtymäajan. Tuotepäällikkö Jani Pasasen mukaan valmista nimeä ei vielä ole.

- Jo nyt purkin kylkeen on kuitenkin lisätty feta-nimen alle selvennys "kreikkalaistyyppinen salaattijuusto", hän kertoo.

Valio joutui jo aiemmin vaihtamaan Voimariini-levitteensä nimen Oivariiniksi, kun EU kielsi voi-sanan käytön kasviöljyä sisältävien tuotteiden nimissä.