Elomatic avaa
toimiston Järvenpäässä

Turkulainen suunnittelu- ja konsultointipalveluja tarjoava Elomatic avaa toimiston Järvenpäässä.

- Me olemme olleet hieman aliedustettuina pääkaupunkiseudulla. Tällä tavoin haluamme saada siivun pääkaupunkiseudun markkinoista, kertoo Elomaticin toimitusjohtaja Olli Manner .

- Vähämerkityksinen seikka ei ole myöskään se, että Järvenpäässä sijaitsee Metso-konsernin suuri yksikkö, hän lisää.

Elomatic tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluja puunjalostus sekä elintarvike- ja kemianteollisuudelle. Turkulaisyrityksen asiakkaita ovat myös bio- ja lääkeyritykset.

Elomatic tekee yrityksille hanke- ja toteutussuunnittelua. Eli se tarjoaa yrityksille palveluja, joissa se tekee esimerkiksi investointien kustannuslaskelmat ja toisaalta hankesuunnitelman sitten, kun investointipäätös tehtaan perustamiseksi on tehty.

Yhtiön liikevaihdosta noin puolet tulee viennistä.

Elomatic näkymät ovat juuri nyt ainakin kohtuulliset.

- Yleisesti ottaen suunnittelualalla menee nyt hyvin, Manner sanoo.

Elomaticin kasvua siivittää muun muassa se, että suomalainen elintarviketeollisuus kasvaa juuri nyt vauhdikkaasti Itämeren alueella.