Leiniön Liikenne siirtyi TLO:n omistukseen

TS/Jane Iltanen<br />Leiniön Liikenteen 13 linja-autoa siirtyvät yrityskaupan myötä Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiölle TLO:lle. Kuljettaja Marko Tuomen ja muiden yhtiön työntekijöiden työsuhteet jatkuvat entisellään.
TS/Jane Iltanen
Leiniön Liikenteen 13 linja-autoa siirtyvät yrityskaupan myötä Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiölle TLO:lle. Kuljettaja Marko Tuomen ja muiden yhtiön työntekijöiden työsuhteet jatkuvat entisellään.

MARIA SILANDER

Yli 60 vuotta vanha perheyhtiön Leiniön Liikenteen osakekanta on myyty Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiölle TLO:lle. Kaupan myötä uudelle omistajalle siirtyy 13 autoa.

- Yrityksen toiminnan jatkaminen olisi tiennyt niin suuria sijoituksia, että katsoimme parhaaksi luopua siitä. TLO:lla on paremmat edellytykset kehittää yhtiön toimintaa, kertoo omistajavaihdoksen jälkeenkin toimitusjohtajana edelleen jatkava Esa Leiniö .

Esa Leiniön ohella yhtiön toiminnassa on ollut mukana joukko muita Leiniön sisaruksia.

Leiniön Liikenne on Esa Leiniön isän Armas Leiniön perustama yritys. Yritys on toiminut vuodesta 1936 ja liikennöinyt alusta alkaen Liedon ja Turun väliä. Lisäksi yhtiö ajaa Paimio-Lieto-Turku-reittiä.

Omistajavaihdoksesta ei aiheudu uuden omistajan TLO:n mukaan aikataulu- tai reittimuutoksia. Samoin Leiniön Liikenteen noin kymmenen työntekijän työsuhteet jatkuvat entisellään.

TLO:n hallituksen jäsen Juha Jalo perustelee kauppaa halulla laajentua.

- Katteet ovat pienentyneet tällä alalla niin, että pienten on vaikea tulla toimeen. Jos on vain vähän autoja, on toiminta yhtä kitkuttelua, sanoo Jalo.

Jalon mukaan suunnilleen ainoa tapa kasvaa on ostaa toinen alalla toimiva yritys, matkustajamäärät kun eivät juurikaan enää kasva.

TLO:hon kuuluu yksitoista osakasyrittäjää. Ennen Leiniön Liikenteen linja-autoja osuuskunnalla on ollut liikenteessä arkipäivisin noin 55 linja-autoa. Osuuskunta on toiminut vuodesta 1954.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.