RAY:ltä 670 000 euroa nuorten työllistämiseen Varsinais-Suomessa

Raha-automaattiyhdistyksen logo Turussa 2012. TS/Jari Laurikko

Varsinais-Suomessa toimivat sosiaali- ja terveysalan järjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta nuorten palkkaamiseen 368 831 euroa.

Avustus käytetään vaikeasti työllistyvien, työttömien ja vailla koulutusta olevien nuorten palkkaamiseen. Vuoden 2016 aikana paikka aukeaa Varsinais-Suomessa 14 työttömälle nuorelle. Tuki on osa RAY:n Paikka auki -avustusohjelmaa.

– On hienoa, että Varsinais-Suomen alueella voidaan tarjota työkokemusta näin monelle nuorelle. Avustusohjelman työpaikat on suunnattu ensisijaisesti nuorille, joilla on eri syistä haasteita työllistyä. Juuri näille nuorille työkokemus on erityisen tärkeää, toteaa RAY:n erityisasiantuntija Sini Toikka.

Lisäksi RAY myöntää lähes 300 000 euroa nuorten työelämävalmiuksia vahvistaville hankkeille. Varsinais-Suomessa toimii Turun Kanavan Nuoriso ry:n Aqoon-hanke ja Lasten ja Nuorten hyvinvointi KOTAry:n Operation Awesome -hanke.

– Viime vuonna käynnistyneessä hankkeessa tuemme Turun maahanmuuttajataustaisia toisen asteen opiskelijoita koulunkäynnissä ja motivoimme heitä suorittamaan opinnot loppuun. Olemme saavuttaneet jo loistavia tuloksia. Mukana on ollut noin 40 nuorta, Aqoon-hankkeen projektipäällikkö Tenna Käpylä.

Valtakunnallisesti avustusohjelma antaa tukea nuorten palkkaamiseen 5,1 miljoonaa euroa ja hankkeille 3,5 miljoonaa euroa. Avustusohjelma toimii vuosina 2014–2017.

TS

Lue myös

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
ai
jaha
Onko tämä ray:n tehtävä? Muistakaa miten nämä rahat kerätään. Hävyttömällä pelillä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kylläon
Vast: jaha
Tämä on tosi hyvä että RAY laittaa työllisyyteen rahaa,ne ovat niin naurettavaa Ray jakaa juoppojen kahvilatoimintaan rahaa .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kenen maa ?
kenen rahat ?
samaan aikaan , toisaalla : Raportti: Maa­han­muut­ta­jien koulutukseen 100 miljoonaa euroa tänä vuonna .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pölhölä
Kuka valitsee TOP14 nuorta?
Kyllä tämä näpertelyltä tuntuu. Vain 14 nuorelle? Arvotaanko nämä onnelliset?

On ei kukaan kuullut yhdistyksiä
Loistavia tuloksia
Perheen sisältäkö nämä vinkit tulee perustaa loistavia tuloksia tekeviä yhdistyksiä. Ja se muistutus yhdistyksen hellyttävästä nimestä. Sellainen kiva niinkuin vähän paljon ulkomaankielinen kuitenkin kotimaahan viittaava pjojektin sisältävä söpö. Sen kun teet on RAY: rahahana auki. Tosin, konsulttiakin tarvitaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kotimainen
Nuori
Ilman mitään rasistisia ajatuksia, toivottavasti ovat kotimaisia nuoria.

jee
jee
Almuja muumeille. Saa omatkin sentään jotain.

.. vaan ei ruoki
Vaatimattomuus kaunistaa,..
Loistavia Tuloksia. Vaatimattomin sanakääntein kommentoi projektipäällikkö Tenna Käpylä yhdistyksen saavutuksia. Lisärahoituksen saamiseksi tulee RAY:lle raportoidessa välttää vaatimattomia ilmauksia.
Rohkeasti; Laajojen kansalaispiirien kiitokset on motivoinut yhdistyksen jäseniä huikeisiin suorituksiin. Jäsenet tietävät päämärässä odottavan kypsän hedelmän. Sen me vielä poimimme. Lisäksi,..jne.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »