Lounais-Suomen susilaumat ovat sukua mutta eivät sukusiittoisia

Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin kolme susilaumaa. Mynämäen lauma liikkuu pääosin Mynämäen, Pöytyän Yläneen ja Nousiaisten alueella, Pöytyän lauma Pöytyän ja Oripään alueella ja Köyliön lauma Köyliön, Huittisten ja Loimaan Alastaron alueella.

Laumojen liikkuma-alueilla on kerätty susien DNA-näytteitä ja nyt tutkijat ovat rakentaneet näytteiden perusteella susien sukupuun.

– Näytteiden avulla olemme pystyneet yksilöimään alueella liikkuvat sudet ja määrittämään niiden sukulaissuhteet. Laatimamme sukupuu osoittaa, että suurin osa Lounais-Suomen eri laumojen susista on keskenään läheistä sukua, mutta eivät kuitenkaan sukusiittoisia. Tämä johtuu siitä, että laumojen lisääntyvä naaras ja uros eivät ole sukua keskenään vaan erityisesti eri laumojen lisääntyvät naaraat ovat sukua toisilleen, kertoo tiedotteessa yliopistonlehtori Toni Laaksonen Turun yliopiston biologian laitokselta.

Tutkijoiden mukaan sukupuun laatiminen oli vaikeaa, sillä läheiset sukulaissuhteet vaikeuttivat luotettavaa vanhempien määrittämistä kaikille yksilöille.

– Olemme kuitenkin vakuuttuneita, että tulokset ovat luotettavia lisääntyvien parien osalta, joilla on eniten merkitystä, kertoo tutkimuksen tilastoanalyysin tehnyt tutkijatohtori Hanna Granroth-Wilding.

Susien alueelta toiselle siirtyminen ja pariutuminen selvitetty tarkasti

Kerättyjen DNA-näytteiden perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään miten sudet ovat liikkuneet alueelta toiselle sekä miten ne ovat pariutuneet ja lisääntyneet (ks. infografiikka).

Mynämäen lauman monivuotinen alfa-naaras, eli lauman lisääntyvä naaras, on julkisuudessakin tullut tunnetuksi nimellä Auli. Vuosina 2009–2011 Auli sai pentuja lauman alfa-uroksen (Yla5) kanssa. Auli kuoli tammikuussa 2012, minkä jälkeen lauman kohtalo oli jonkin aikaa epäselvä.

– Seuraavana kesänä Yläneeltä löytyi metsätieltä kuollut pentu, joka määritettiin Oulun yliopistossa sudeksi. Sen vanhemmista ei ollut silloin tietoa. Nyt tekemämme sukupuuanalyysi paljastaa, että kuolleen pennun äiti oli Aulin ja sen parin tytär (Yla2). Pennun isä oli jostain muualta laumaan liittynyt uros (Poy6). Lauman lisääntyvä pari oli Aulin kuoleman jälkeen vaihtunut nuorempaan polveen, Laaksonen sanoo

Mynämäen lauman vanha alfa-uros Yla5 oli ulosteesta saadun DNA -näytteen perusteella hengissä vielä alkuvuonna 2014. Sen jälkeen siitä ei enää ole minkäänlaisia havaintoja.

– Samana talvena alueella liikkuivat sen kaksi tyttärenpoikaa (Yla1 ja Yla3). Toinen urospennuista pariutui keväällä 2014 ja tuotti pentuja Köyliön laumassa syntyneen naaraan (Yla4) kanssa.

Tutkijat päättelevät, että Mynämäen lauman uusi alfa-pari Yla2 ja Poy6 tuottivat pentuja yhdessä vain vuonna 2012, sillä seuraavana keväänä uros oli Pöytyän lauman alfa-uros. Vuonna 2013 Mynämäen lauman alueella ei todennäköisesti syntynyt pentuja.

– Ensimmäiset DNA-näytteet Pöytyän lauman alueelta kerättiin loppukesällä 2013. Niistä selvisi, että Poy6 oli siirtynyt Mynämäeltä tälle alueelle ja pariutunut Köyliön laumassa syntyneen naaraan kanssa (Poy8). Sama pari tuotti pentuja sekä 2013 että 2014.

Kolmannen, eli Köyliön lauman alfapari (Koy8 ja Koy10) pysyi samana koko ajan vuosina 2011–2014. Tämä pystytään päättelemään siitä, että niiden naarasjälkeläinen Poy8 sai Pöytyän laumassa pentuja kesällä 2013. Susi lisääntyy vasta kahden vuoden iässä, joten Poy8 on syntynyt 2011 tai aiemmin.

Lounais-Suomen susilaumat ovat toisilleen läheistä sukua

Tutkijoiden mukaan sekä Mynämäen että Pöytyän laumojen alfa-naaraat vuonna 2014 olivat täyssisaruksia Köyliön laumasta.

– Vuoden 2014 kolmen eri lauman alfa-naaraat olivat siis äiti ja kaksi tytärtä, Laaksonen kertoo.

Vuoden 2014 Mynämäen lauman alfa-uros (Yla3) on Pöytyän lauman alfan Poy6:n poika, jonka se tuotti pariutuessaan vuonna 2012 Mynämäellä Yla2:n kanssa.

– Pöytyän ja Mynämäen laumojen pennut vuonna 2014 olivat siis äidin puolelta toistensa serkkuja. Isän puolelta Pöytyän lauman pennut taas olivat Mynämäen lauman pennuille setiä ja tätejä. Tästä huolimatta laumoissa ei ole sukusiitosta, sillä alfa-uros ja -naaras eivät ole kummassakaan laumassa sukua keskenään. Isovanhempien sukupolvea edustavista Köyliön parin alfoista kumpikaan ei ole Aulin jälkeläisiä vaan jotain muuta alkuperää, Laaksonen selittää susien monimutkaisia sukulaisuussuhteita.

Kesällä 2015 kaikissa kolmessa laumassa on syntynyt pentuja, ja samana kesänä syntyi myös uusi susilauma Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaseudulle.

– Tämän lauman alkuperästä ei ole vielä tietoa. Alueelta keväällä 2015 kerätystä ulosteesta saatiin kuitenkin määritettyä naarassusi, joka on Köyliön alfa-parin jälkeläisiä. Mikäli osoittautuu, että nimenomaan se on uuden lauman alfa-naaras, voivat alueen kaikkien kolmen muun susilauman alfa-naaraat olla peräisin Köyliön laumasta, sanoo Laaksonen.

Sukupuun runkona oli Turun yliopiston, Varsinais-Suomen riistakeskuksen ja Varsinais-Suomen alueellisen riistaneuvoston vuosina 2013–2014 vetämä yhteisprojekti, jossa vapaaehtoiset paikalliset keräsivät susien ulosteita DNA-määrityksiin. Lisäksi tutkimukseen saatiin Luonnonvarakeskuksen talvella 2014–2015 keräämiä näytteitä sekä Oulun yliopiston aiempina vuosina määrittämiä DNA-näytteitä, joita on kerätty pannoitetuista ja kuolleena löydetyistä susista.

Luonnonvarakeskus ja Suomen Riistakeskus vetävät parhaillaan alueella näytekeräystä. Tutkimuksen jatkosta vastaa Luonnonvarakeskus.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sudet kuuluvat aarniometsiin
Siirtäkää ne sudet itärajalle minne ne kuuluvatkin,siellä riittää aarniometsää ja luontaista elintilaa.

Kaupunkien liepeillä majailevat susilaumat ovat luonnottomia ihmisten tekemiä pakkosiirtoja joista aiheutuu ainoastaan susien luontaisen ihmispelon vähentymistä ja sitämukaa odotellaan jo ensimmäistä ihmisuhria näiden otusten toimesta tapahtuvan.

Mitäs sen jälkeen selittelette?
Tarviikko aina vahingon ensin tapahtua ennenkuin järki voittaa tämän pelleilyn?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Olkaa ylpeitä, että meidän ympärillämme on vielä luontoa. Sudet kuuluvat luontoon ja jos ne voivat hyvin, voi luontokin hyvin. Yksikään susi ei ole murahtanutkaan ihmiselle yli sataan vuoteen.
Katsokaa suurkaupunkien ympäristöä, sellaiseksiko te toivotte tämänkin alueen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Menet varmaankin autoinesi liikenteeseen lapset mukana hyvin tietoisena että rattijuoppo tappaa. Rattijuoppoja on liikenteessä keskimäärin yli 600 päivittäin ja rattijuopon tappamia ihmisiä on tänä vuonna jo 35 joten onkohan se susi miltään osin edes vaarallinen.Lumettomaan aikaan ei susia edes ole jos ei huomioida näitä pihapiirissä ruokittuja susia, kukahan se mahtaa pelleillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Susi ei ole edes vasrallinen,väitetään. Tappoi 1800 luvun lopulla muutan kymmenen lasta. Senjälkeen,koska hävitettiin pitkäksi aikaa.
Lapsellista verrata rattijuoppoon. Siihen riskin ei voi mitään,mutta susille voi- siirtää pois ihmisten ilmoilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
proffa
Tottakai ne sudet ovat sukua toisilleen mitenkä muuten ne tarhasudet tarhoissa olisivat lisääntyneet ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lounais-Suomen susilaumat ovat sukua mutta eivät sukusiittoisia
Ja mihin me tätä tietoa tarvitsemme? Kallista harrastusta veronmaksajien rahoittamana. Lahjoitusvaroin tehkää näitä harrasteita,tai omin varoin niinkuin ihmisten kuuluu tehdä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lounais-Suomen susilaumat ovat sukua mutta eivät sukusiittoisia
Kaikki verorahat pitää antaa kehittyvien maakuntien miehille, koska ainoastaan he osaavat käyttää niitä oikeisiin automalleihin ja yleisiin naisiin. Telkkariin tullaan sitten valittamaan selkäkipuja ja näyttämään krapulan mallia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sukulaisuudet
Kuinkas läheistä sukua nämä ovat niille -90 luvulla perhossa ammutuille koirasusille?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Hyvä "sudet kuuluvat luontoon"On totta että kannattaa olla ylpeä siitä,että ympärillä on luontoa.Joo,sudet kuuluvat kyllä luontoon ja nimenomaan sinne luontoon..mutta,eivät todellakaan ihmisten pihoille tuotantoeläimiä syömään ja koiria..sitä tämä on nyt viime vuodet ollut..luonto voi varmasti hyvin kun sudet käyvät "valmisateriat"hakemassa pihoilta.Kun luonto kerta hoitaa itse eläinten kantoja(luonnon kiertokulku)niin miten se hoitaa ylisuuria petokantoja?Mikä on suden luontainen vihollinen joka pitää niiden kannan kurissa?Me..ihmiset..olemme petoja mekin..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Miksi siis metsästäjät ruokkivat kauriita pihapiireissä? Näinhän juuri pedotkin oppivat saaliin löytyvän ihmisen läheltä, kuten haukat lintulaudalta. Jos sudet ovat ihmiselle vaarallisia, niin miksi yksikään marjastaja tms. ei ole joutunut suden ateriaksi? Kaikki kyllä ymmärtävät punkkien aiheuttamien tautien lisääntyneen ja näiden tautien vaarallisuuden ihmiselle, myös sinun lapsillesi, mutta silti punkkipankkina toimivaa kauriskantaa saa ylläpitää ihmisasutuksen ympäristössä. Eikö metsästäjäntutkintoon kuulu minkäänlaista ekosysteemin ja eläinten käyttäytymisen tuntemusta edellyttävää osoita, kun jatkuva huuhaatieto velloo keskusteluissa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Hyvä "realisti"Mistä olet saanut päähäsi että kauriita ruokitaan pihapiiriin?Ei ainakaan meillä päin ja silti susi ongelmat ovat todellisia..Tiedän kyllä että susi on käynyt ihmisen kimppuun joskus 100-vuotta sitten..enkä tietääkseni kommentoinut mitään siihen suuntaan.Jos lukee tekstit noin väärin,ne varmaan vaikuttaa huuhaatiedolta...Mutta kerro sinä asiantuntijana miten luonto hoitaa ylisuuria petokantoja,mikä on suden luontainen viholliinen?Minä tiedän kyllä ja se on sitä realismia...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Ei susi pihoille tule jollei sitä sinne houkutella hyvällä tarjoilulla. Kun jopa riistaneuvosto levittää perätöntä tietoa yli 300 pihahavannoista, kun niitä tosiasiassa ei ole ainuttakaan. Ihmisen tarjoamat valmisateriat eivät eivät tietystikään kuulu mihinkään tilastoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Joku aina "tietää" paremmin. On jopa " tutkimuksi", kuten ylrisestikin vihervasemmisto cäittää ajatustensa tueksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Kuule "Ilman tarjontaa ei ole petovahinkoja"...Onneksi sinä tiedät paremmin kun virkavalta,lukuisat riista/valvontakameroiden kuvat ja kymmenet ellei sadat ihmiset joiden pihapiiristä sudet on lemmikit vieneet...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Nimim. "Metsänainen", mikä mahdollistaa sen, että susi käy nappaamassa lemmikin pihalta? Mikä mahdollistaa sen, että susi käy aterioimassa lammastarhassa tai lehmihaassa? Vastaus molempiin on äärest vetelä ja pihi ihminen. Ei jaksa irrottaa koiraa lieasta ja ottaa yöksi eteiseen. Vaatii mieluummin korvauksia petovahingoista ja vonkaa sudenkaatolupia kuin rakentaa kestävän aidan. Totuus ei venkoilemalla mikskään muutu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Vast: Sudet kuuluvat aarniometsiin
Kuule "H2"Jotenkin jo alkaa olla surkuhupaisa olo...Onko todellakin niin että joidenkin ajatusmaailmassa on oikein että pedot saavat rellestää mielinmäärin missä vaan..meidän ihmisten,lemmikkien ja tuotantoeläimien on vaan suojauduttava sisätiloihin niiden tieltä..jos pidät koirat ulkona ja susi tulee ne pihalta..huom!häkistä hakemaan,se on vaan omistajan vika kun on jättänyt sudelle "houkutuksen"pihalleen...ei oikeasti voi olla totta...mutta enhän mitä voi jos jotkut noin ajattelee..ainut vaan että noissa ajatuksissa ei ole totuutta/järkeä edes sen venkoilun verran...kun riisutte ne aurinkolasit,voisitte nähdä sen totuuden..susia on liikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sudet kuuluvat aarniometsiin.
Samalla olisi ekinokokki tulokset hyvä julkaista.

Että ihmiset tietäisi varautua jos on saastuneet marjametsät ettei kannata marjoja poimia syötäväksi jotka susien ulosteeissa olevat ekinokokin mikroskooppisen pienet munat leviää tuulen mukana ympäri metsiä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »