Tutkimus: Itämerestä valuvat ravinteet näkyvät Pohjanmeressä

Arkistokuvaa Itämereltä. TS/Mikael Rydenfelt
Arkistokuvaa Itämereltä. TS/Mikael Rydenfelt

Itämerestä ulos virtaava vesi vaikuttaa tiedettyä huomattavasti voimakkaammin Pohjanmeren veden suolapitoisuuteen sekä kasvi- ja eläinplanktonin määrään, ilmenee Turun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

– Vähäisestä vesimäärästä ei ole kyse, sillä vuosittain ulos virtaavan veden määrä on suurimmillaan kaksinkertainen verrattuna Pohjanmeren omalta valuma-alueelta tuleviin valumavesiin. Itämeren vähäsuolainen vesi sekoittuu Pohjanmeren veteen etenkin sen itäosassa, joka on esimerkiksi Pohjanmeren sillin poikasvaiheiden elinaluetta, kuvailee Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Ilppo Vuorinen.

Tutkijat kertovatkin saaneensa viitteitä siitä, että Itämeren vedet vaikuttavat myös Pohjanmeren sillin poikasmääriin.

Vuorisen mukaan tuoreet tulokset avaavat uuden näkökulman Pohjanmeren ekosysteemiä koskevaan tutkimukseen, ympäristönsuojeluun ja resurssien hyödyntämiseen. Hän muistuttaa, että merialue on esimerkiksi kalastuksen ja luonnonvarojen hyödyntämisen kannalta tärkeä Pohjanmeren ympärysvaltioissa, joissa asuu noin 250 miljoonaa ihmistä.

– Esimerkiksi ravinnepäästöjä vähentävät toimenpiteet Itämeren valuma-alueella voivat parantaa ympäristön tilaa myös Pohjanmerellä, jossa rehevöityminen on etenkin alueellinen ongelma.

Tutkijoiden tekemä havainto voi Vuorisen mukaan vaikuttaa myös siihen, miten merkittävänä Itämeri nähdään.

– Jos Itämeren tilassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös Pohjanmeren tilaan, Itämeren merkityksen voidaan olettaa kasvavan Euroopan Unionissa.

Tutkimusryhmään kuuluvat dosentti Jari Hänninen, professori Ilppo Vuorinen ja dosentti Marjut Rajasilta Saaristomeren tutkimuslaitokselta sekä professori Philip C. Reid Plymouthin yliopistosta. Tulokset julkaistiin Progress in Oceanography -tiedelehdessä.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
P.L
kaikki vaikuttaa kaikkeen
Jos poliitikot ovat kuvitelleet, ettei Itämeren koostumus vaikuta Pohjanmereen, niin nyt on kyllä korkea aika oikaista käsitys, Itämertahan syöttää moni ison valuma-alueen joki. Poliittisia ratkaisuja vaikeuttaa tässäkin tapauksessa Venäjä, joka Pietarin ja Kaliningradin alueiden päästöillä taitaa nykyään olla Itämeren alueen suurin ongelma myös ympäristön kannalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »