Paikalliset

Linjaus: Turun päiväkotien täytyy pitää blogia

Neljävuotiaat Anceliga Anttila ja Ella Huuskonen leikkivät Keltasirkunpolun päiväkodin pihalla kissaa. Jatkossa lastenhoitaja Mari Huuskonen voi raportoida tyttöjen leikeistä päiväkodin blogissa. TS/Riitta Salmi

Joskus yhdellä palautteella on suuri merkitys. Eräs kuntalainen huomasi viime keväänä turkulaisten päiväkotien kotisivuissa puutteita ja välitti havaintonsa eteenpäin. Lopputulemana kaupungin kaikki kunnalliset päiväkodit joutuvat jatkossa pitämään verkossa blogia tekemisistään.

– Nuoret vanhemmat nykyään hakevat tietoa verkosta. Tässä on kyse ajantasaisuudesta eli meidänkin täytyy olla mukana sähköisessä viestinnässä, sanoo Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen.

Noin 70:tä päiväkotia koskevaa päätöstä olivat Rantasen lisäksi tekemässä varhaiskasvatuksen kaksi aluepäällikköä sekä palvelupäälliköt. Linjausta perustellaan myös sillä, että vanhempien olisi helpompaa vertailla päiväkotien palveluita esimerkiksi kunnallisella ja yksityisellä puolella.

Onko kunnallisiin lähipäiväkoteihin ollut vähän tulijoita?

– No ei, Rantanen sanoo.

Varhaiskasvatuksen johtotiimi ei ole antanut tarkkaa kuvausta siitä, mitä verkkopäiväkirjojen tulee sisältää tai kuinka usein niitä tulee päivittää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rantasen mukaan tärkeintä on, että blogista saa tietää, millaista toimintaa päiväkodissa on ja että ne pidetään ajantasalla – kuinka usein, sen saa päättää kukin yksikkö itse.

Hän ei usko, että blogin ylläpito olisi lapsilta pois.

– Se on ihan kiinni siitä, miten työtä jaetaan ja hommaa organisoidaan, palvelualuejohtaja sanoo.

Päiväkodin työntekijöitä koulutetaan blogin pitämiseen. Rantanen myöntää, että päiväkodeista tullut palaute ei ole ollut pelkästään innostunutta.

– Osa on sitä mieltä, että tämä ei ole hyvä juttu. Kaikki uudet asiat ovat vähän vaikeita, ennen kuin saa sen osaamisen.

Keltasirkunpolun päiväkodin takapihalla 3–4-vuotiaita lapsia leikittävä lastenhoitaja Mari Koskinen sanoo, että päiväkodin blogi on kannatettava idea, mutta kädet ovat jo täynnä.

– Tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen. Sen pitäminen jää luultavasti henkilökunnan nuorimmille, kenelle tietotekniikka on luontevinta, hän sanoo.

Päiväkodinjohtaja Jussi Ohvo suunnittelee, että blogissa julkaistaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma ja viikko-ohjelma, joka lähtee tällä hetkellä sähköpostitse vain osalle vanhemmista.

– On hyvä, että tiedotus tulee tasapuoliseksi ja toimintaan tulee läpinäkyvyyttä, hän sanoo.

TS–KATJA IHATSU

Päiväkodit nettiin

• Kaikki Turun päiväkodit ryhtyvät pitämään internetissä blogia viimeistään ensi vuoden alusta. Noin 70:stä päiväkodista blogia kirjoittaa tällä hetkellä muutama paikka.

• Päätöksen teki kaupungin päivähoidon johtotiimi, joka perustelee linjausta ajanmukaisuudella. Esimerkiksi Helsingissä, Tampereella tai Oulussa vastaavaa linjausta ei ole.

• Päiväkodit eivät ole ottaneet päätöstä vastaan varauksetta, sillä se tietää lisää töitä. Päiväkoti saa itse päättää blogin sisällöstä ja päivitystahdista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (42)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Päiväkotilaisen äiti
Harvinaisen typerää
Lasten arki päiväkodissa on lasten ja näiden vanhempien asia. Se, että työntekijöiden aikaa tuhlatataan ulkopuolisille tiedottamiseen, on pois lapsilta ja uhkaa lasten yksityisyyttä.

Kaupungin linjaus kuvaa vain sitä, että siellä ei ole mitään tajua somesta. Vain siksi, että joku haluaa, ei tarvitse ryhtyä pitämään blogia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Serena
Vast: Harvinaisen typerää
Vähän samoilla linjoilla. Jos jo nyt on paljon stressiä ja vaikea ehtiä tehdä kaikkia ynnä lasten ryhmäkokoja suurennetaan tästä ei tule muuta kuin lisää stressiä. Samalla olisi erittäin tarpeellista miettiä mitä sinne blogiin kirjoitetaan jotta todella voitaisiin taata anonymiteetti ja yksityisyys, sekä turvallisuus. Ei kai tarkoitus ole laittaa kuvia ja nimiä lapsista esim... Pitäisi olla jonkinlainen yhtenäinen linja sisällöstä jota kaikki noudattavat, yksinkertainen ohjeistus työtä helpottamaan. Tavoitteen pitäisi olla selkeä - ei näin että ok nyt sitten vain blogia tekemään. Aika outoa toimintaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yks aikuinen
Vast: Harvinaisen typerää
Hyviä kommentteja. Käsittämättömintä asiassa on se, että nimenomaan päiväkotiin lapset viedään ja tuodaan, joten tiedonkulun päiväkodin ja vanhempien välillä ei pitäisi olla mikään ongelma. Päiväkotien perustiedot voisi tietysti laittaa keskitetysti nettiin, mutta se on aivan eri asia kuin 70 blogia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Älytön maailma
Vast: Harvinaisen typerää
Me kansalaiset emme nyt ymmärrä. On hyvä, jos lapset jo pienestä pitäen opetetaan somemaailmaan. Kun pikkuisemme oppivat ajoissa, ettei aikuisten perään kannata huudella, kun nenä on koko ajan kiinni älykoneessa niin viesti menee perille - minä kans. Sitten koko perhe, koulu, yliopisto, työ, ja lopulta oma perhe on onnellisesti nenä kiinni älylaitteessa ja elämä katosi jonnekin bittien avaruuteen. Ihminen puhumassa ihmiselle, hyi kauheaa.
On aika kummallista, että ihmisten ei pidä työssään enää kommunikoida naamakkain toistensa vaan koneiden kanssa, aika karmea tulevaisuuden kuva. Jokin aika sitten luin uutisen, että äiti tuomittiin vankilaan, kun lapsensa hukkui ja äiti vain 'oli facebookissa'. Olisiko tärkeämpää olla läsnä kuin somessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Realismin ydinmies
Leikatkaa palkkaa
Jos työajalla pääsee tekemään jotakin noin kivaa, tulisi tuon huvin olla palkasta ja työajasta pois, Sipilän malliin ;)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tribune
Missä yksityisyys?
Onko tämä päivähoidon johtotiimi suuressa viisaudessaan ajatellut lasten yksityisyyttä. Jos oikein kuvia julkaistaan, niin siihenhän pitää olla asianomaisten, eli tässä tapauksessa lapsen vanhempien lupa - ja etukäteen! Mistä ne bloggarin taidot kaikille opetetaan, kun toisaalta yritetään saada aina vähemmällä koulutuksella varustettua henkilökuntaa päiväkoteihin.
Blogatkaa vaikka itse siitä, mitä siellä johtoryhmässä touhutaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KissaK
Pakkokeinot käyttöön
"kaikki kunnalliset päiväkodit joutuvat jatkossa pitämään verkossa blogia tekemisistään"

- tyypillistä, että Suomessa asiat ovat joko kiellettyjä tai pakollisia. Eikö tosiaan mikään välimuoto ole mahdollinen?

Lisää