Paikalliset

Siilit vaarassa hävitä Turusta

Ruokkimisen lisäksi siilejä voi auttaa jättämällä lehtikasan pihalle pesää varten. TS/Jori Liimatainen
Ruokkimisen lisäksi siilejä voi auttaa jättämällä lehtikasan pihalle pesää varten. TS/Jori Liimatainen

Sopivien pesäpaikkojen puuttuminen, liikenne ja leudot talvet uhkaavat siiliä Turun seudulla, kerrotaan Turun Eläinsuojeluyhdistyksestä. Yhdistyksen tiedotteessa todetaan, että kylmän ja sateisen kesän vuoksi siileillä voi vielä tässä vaiheessa syyskuuta olla hyvin pieniä poikasia.

– Jos siili painaa alle 600 grammaa, se ei mene talvilevolle eikä voi mitenkään sitten selvitä talvesta, kertoo eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra.

Jos kotipihallaan huomaa siilin, joka on hereillä talviaikaan, pitää sitä Leyser-Kopran mukaan ruokkia. Siili on hyönteissyöjä, eikä sillä ole talvisin luontaista ruokaa.

– Maitoa siilille ei saa antaa, sillä siilit ovat laktoosi-intolerantikkoja. Juomaksi vettä ja ruoaksi käy kissanruoka tai vaikka pähkinät, mikäli ei jostain syystä voi kissanruokaa antaa.

Mikäli siiliä ruokkii kissan kuivamuonalla, tulee ruoka turvottaa veden avulla ennen siilille antamista.

Siilin voi myös viedä Turun eläinhoitolaan, mikä onkin parempi ratkaisu, jos kyseinen yksilö on hyvin kevyt. Eläinhoitolassa siilejä ruokitaan ja ne päästetään ulos painon noustua.

– Ei tietenkään ihan pakkasella, mutta ilmojen mukaan. Siili menee sen jälkeen itse ulkona talvilevolle, Leyser-Kopra kertoo.

Vuosittain eläinsuojeluyhdistyksellä on noin 20–30 talvehtivaa siiliä hoidettavana eläinhoitolassa.

Ruokkimisen lisäksi siilejä voi auttaa jättämällä muutama lehtikasan pihalle tai rakentamalla pesälaatikoita. Siili viihtyy viileään tilaan sijoitetussa pesälaatikossa, jossa on paljon olkia. Ohjeita oikein suunniteltuihin ja sijoitettuihin pesälaatikoihin voi kysyä eläinsuojeluyhdistyksestä.

TS–JENNI LEPPÄNEN

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jenkkisiili
Ali Ali
Lopettakaa se eksoottisten ruokien syöminen !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.