Paikalliset

Perussuomalaiset Nuoret ohjeistavat Turkuun tulijoita liikkumaan porukassa

Lehtikuva / Sari Gustafsson
Lehtikuva / Sari Gustafsson

Perussuomalaiset Nuoret ohjeistavat viikonloppuna Turkuun matkaavia liikkumaan yhdessä puoluekokouspaikka Logomon ulkopuolella. Vaikka turvajärjestelyt Logomon ympärillä ovat tiukat, suosittelee nuorisojärjestö, että esimerkiksi hotellille siirryttäessä nuoret kokoukseen osallistujat eivät kulje yksin.

Puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kertoo, että ohjeistuksen taustalla ovat lauantaina järjestettävät mielenosoitukset. Perussuomalaisten puoluekokouksen aikaan Turussa pidetään sekä Meillä on unelma -mielenosoitus että Takku.net -sivustolla ilmoitettu mielenosoitus rasismia ja fasismia vastaan.

– Mielenosoituksissa ei päästetä Perussuomalaisia käyttämään puheenvuoroa, jossa voisimme irtisanoutua rasismista ja kertoa olevamme samassa rintamassa mielenosoitusten järjestäjien kanssa, Tynkkynen kommentoi.

Hän kertoo ottaneensa yhteyttä mielenosoituksen järjestäjiin muun muassa Facebookin tapahtumakutsun kautta. Tynkkysen mukaan hänen kommenttinsa ja tarjouksensa puheenvuoron pitämisestä kuitenkin poistettiin näkyviltä.

– On täysin selvää, että mielenosoittajia tulee varmasti Logomon edustallekin. Kun myös Takku.net -sivustolla ilmoitettiin omasta mielenosoituksesta, näyttävät mielenosoitukset olevan vihatapahtumia, joissa halutaan omalla tavallaan kiihottaa ihmisiä muun muassa perussuomalaisia vastaan, Tynkkynen toteaa.

Tynkkynen kertoo toivovansa, ettei kukaan peru Turkuun tuloaan mielenosoitusten luoman uhan säikäyttämänä. Ohjeistuksessa opastetaan myös poistumaan paikalta, jos vastaan tulee uhkaava tilanne.

– Pahinta, mitä voisi tapahtua on, että viikonlopun aikana syntyisi jonkinlainen konflikti. Haluamme antaa signaalin, ettei hyökkäävästä puheesta huolimatta kenenkään tarvitse pelätä, ja että edustamme puoluetta, joka haluaa edetä demokraattisen päätöksenteon keinoin.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (127)

Vastaa
Kadilo
Kuka, ketä?
Paikalla on varmasti myös poliiseja, mutta onko heidän tehtävänsä suojella persuja vaiko varmistaa, että mielenosoitukset pääsevät tarpeeksi lähelle puoluekokouspaikkaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toisinpäin
Vast: Kuka, ketä?
Siis nehän olivat natseja, jotka pahoinpitelivät Jyväskylässä ihmisiä. Joten eiköhän ne poliisit suojele tässä tapauksessa mielenosoittajia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
noo
Vast: Kuka, ketä?
sä poika et tiedä mikä natsi edes on..nyt menet siivoomaan huonees ja olet kiltisti
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tiedotusvälineet
Anarkia valtaa
Uskomatonta, että demokaattisesti toimivan puolueen puoluekokousjäsenten pitää pelätä. Tätä on suomalainen näennäisdemokratia, vain "oikeat" mielipiteet sallitaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
H
Vast: Anarkia valtaa
aivan, on ihmiset joutuneet ihmetellä mitä gang stalking tarkoittaa, on ihme hybridikonstien käyttö aktivoitunut :l
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hallan vaara
Vast: Anarkia valtaa
Oletko Anders ihan pihalla miten oikea veroja valtiolle tuottava yhteiskunta toimii. Veroja tuottavat eivät noteeranneet Immosen hölmöä kirjoitusta kuin hymyilemällä että voi, voi Olli, jos edes noin tökköä kirjoitusta noteerasivat..
Opposition piiriin kuuluvat vaan katsoivat hetkensä tulleen kun mitään muutakaan ollut näköpiirissa ja lankesivat sudenkuoppaan, sillä nyt me veroja maksavat haluamme täyden selonteon mitä maahanmuutto meille oikein maksaa.
Lisäksi integroituneet tutut mamut ovat näreissään, koska heidänkin tasaantunut elämänsä saattaa sekoittua porukan vetäessä ehkä herneen nenäänsä tästä mamutoitotuksesta.
Ettekä osaa lopettaa ja nyt alkaa meilta taviksilta talouden pyörittäjiltä huumori loppua, kun olisi ihan oikeitakin asioita.
Toki masinoinnissa ovat mukana myös esim. mamuhdistyshommista palkkaansa asaavat harrastelijat ja muut kytkösläiset, jotka ovat huolissaan harrastustukurahojensa vähentymisestä.
Lisäksi vouhotatte merkille pantavasti natsistereotypioista, mutta ette huomaa katsoa peiliin. Mielenosoituskuvia katsoessani silmiini pisti erittäin selkeästi havaittavissa oleva stereotypia ja valitettavasti näytti porukka olevan erilaisia yhteiskunnan "taiteellisia ja itseään esiin tuovia" eritasoisia elättejä ja tulevia yhdistysten palkannostajia.
Eipä teitä ole näkynyt äänessä kun vanhuksia ja lapsia on kategorioitu "kulutuksen" mukaan...
Olette kuitenkin touhuillanne osoittaneet vastuuttomuutenne yhteisissä asioissa, etten tule äänestämään nykyisiä oppositiopuolueita ever never.
Ai niin, oppositiossa olevat olivatkin itse hallituksessa kun asioita sössittiin, niin eihä olekaan voinut niistä teeseistä ölömölöä nostaa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
VALLANHAARA
Vast: Anarkia valtaa
Kirjoittaja hallan vaara on hyvä esimerkki omassa kuplamaailmassaan eläjästä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kaikki väkivalta tuomittava
Vasemmisto vastustaa vain oikeiston väkivaltaa
Vasemmisto vastustaa vain oikeiston väkivaltaa, mutta vaikenee ja ymmärtää äärivasemmiston ja ääri-islamilaisten väkivaltaa. Kuten Orwell jo vasemmistoa aikoinaan parodioi: toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Vasemmisto lanseerasi myös rauhanohjukset from Moskova.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vas
Vast: Vasemmisto vastustaa vain oikeiston väkivaltaa
Missä ja milloin Suomessa on viimeksi nähty "äärivasemmiston" väkivaltaa? Väkivallalla tarkoitamme ilmeisesti ihmiseen kohdistuvaa voimankäyttöä? Vasemmistoon ei tietääkseni sitten lasketa anarkisteja, hehän haluavat eroon valtiosta toisin kuin kaikki muut esim sosialistit.

Oikea vasemmisto tuomitsee kaiken väkivallan, myös anarkistien. Sen sijaan omaisuuden tuhoamista jotkut saattavat pitää hyväksyttävänä joissain olosuhteissa, koska yhteiskuntajärjestys perustuu epärehelliseen omaisuuden jakoon. Vertaa natsien väkivaltaan, joka lähes poikkeuksetta kohdistuu ihmisiin: se päinvastoin tunnustaa (herrojen) omistusoikeuden mutta halveksii ihmisen arvoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vai kui
onhan se hyvä varautua
Hyvä kyllä ottaa huomioon. Mikäli niitä suomen vastarintaliikkeen koijareita tulee tännekin. Jyväskylässäkin kävivät yksittäin liikkuneiden kimppuun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niinpä
Vast: onhan se hyvä varautua
Niin nahkapää natsit kävivät takkutukka anarkistien kimppuun, kuten ovat -puolin ja toisin - tehneet jo vuosia.... ai eikö kukkahattuvihervasemmisto media tätä kertonut ....kuka yllättyi
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vi-pu
Vast: onhan se hyvä varautua
"Niin nahkapää natsit kävivät takkutukka anarkistien kimppuun, kuten ovat -puolin ja toisin - tehneet jo vuosia.... ai eikö kukkahattuvihervasemmisto media tätä kertonut ....kuka yllättyi"

..Mutta, harvemmin kansanedustajat ovat julkisesti tukeneet tätä...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juu
Vast: onhan se hyvä varautua
äärivasurit olivat kiekkovieraina itenäisyyspäivänä..pahoinpitelivät poliiseja ja hevosia..miljoonavahingot...mutta sehän oli sitä parempaa väkivaltaa..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää