Arkaa eläintä pitää kytätä hiljaa ja hajuttomana

Ensimmäinen peura kaatui ennen
kuin miehet ehtivät väijykoppeihin

Kyttäyskopissa Pekka Särkilahti. Juhani Kajava sai saaliinsa ennen kuin Särkilahti ehti asemiin.
Kyttäyskopissa Pekka Särkilahti. Juhani Kajava sai saaliinsa ennen kuin Särkilahti ehti asemiin.

Turun Sanomat, Kaarina

ANNE LAITINEN

Entistä poliisia Juhani Kajavaa ei tästä lähtien viikonloppuisin paljon kotona näy ennen kuin jouluna. Lauantaina nimittäin alkoi peuranmetsästyskausi, ja viikon päästä pääsee hirvimetsälle.

– Aina se kotiolot voittaa, virnuilee Kajava, perinteikkään Metsästysseura Tapion paikallinen peurapäällikkö.

Illaksi oli tiedossa tuntikausien istuminen yksin pellon laitaan rakennetussa ahtaassa puukopissa.

Metsästyskauden alkajaisiksi Kaarinan Piikkiössä kokoontui neljä miestä: peurapäällikkö Kajava, porukan metsästyksenjohtaja ja hirvipäällikkö Pekka Särkilahti sekä veljekset Jaakko ja Jouko Rumpunen.

Koiria ei nyt ole mukana, mutta sellainen voidaan kutsua jäljitysapuun, jos osuman saanutta valkohäntäpeuraa pitää etsiä puskista.

Miehet eivät hio hirvijahdin tapaista strategiaa, koska nyt mennään kyttäysjahtiin. Kukin menee väijymään omaan metsäkoppiinsa, tuleeko valkohäntäpeura ruokintapaikalle. Paitsi Jouko Rumpunen, joka kiipesi puuhun, jonka oksalle on rakennettu istuinalusta.

Shampoo
karkottaa

Peuraa pitää kytätä vaiti, sillä se varoo pientäkin ääntä. Se haistaa shampoonkin tuoksun. Termospullossa on silti kahvia.

– Kun eläin tulee syömäpaikalle, se on erityisen arka. Jos ympäristöstä kuuluu ääni tai tuntuu vieras haju, se ei tule, kertoo Särkilahti.

Esimerkiksi lumiseen aikaan kuutamolla peuroja ei näy.

– Pelkää ehkä omaa varjoaan.

Ruokintapaikalle on levitetty kasapäin omenoita.

– Omenat ovat peuran herkkua, ne voivat tulla omakotitalon pihallekin hakemaan niitä puusta. Porkkana on toinen, ja keskitalvella kelpaa vilja. Hirvi ei kiinnostu omenoista, mutta jotkut hirvet hullaantuvat porkkanoista niin, että voivat syödä niitä kuution laatikon.

Ilmankin
voi jäädä

Saalista ei välttämättä tule, vaikka istuisi kuinka kauan odottamassa.

– Kyttäyskertoja voi olla 5–10, mutta voi olla että vain yhden otuksen saa, sanoo Särkilahti.

Metsästäjät joka tapauksessa olettavat, että joku heistä kaataa peuran kauden ensimmäisenä iltana.

Ilmankaan jääminen ei harmittaisi.

– Kyllä se peurankytistäjä, joka näin alkukaudesta menee sinne, ja vaikka ei risahdustakaan kuuluisi, niin se on vain tyytyväinen, sanoo Särkilahti.

Poiskin pitää osata lähteä.

– On houkutus olla pimeään asti varsinkin, jos odottelee vanhaa urosta. Usein ensimmäisenä esiin voi tulla naaraita, vasoja ja nuoria pukkeja, mutta alueen kuningas, vanha pukki pällistelee jossain kauempana ja tulee vasta sitten, kun on pimeä. Se osaa lauman valtiaana varmasti jo varoa vaistonvaraisesti, pohtii Särkilahti.

Kunnia-asianaan metsästäjät pitävät etenkin sitä, että laukaus on varma eikä eläin pelkästään haavoitu. Malttia pitää olla rutosti, sillä arviointivirheitä tulee helposti, Särkilahti sanoo ja kävelee kyttäyskopille.

Hänen aseensa perässä on tarroja Metsästäjäliiton SM-ammunnoista.

Jossain rääkyy närhi.

Särkilahdella ei koskaan ole tullut aika pitkäksi metsäkopissa.

– Ajatus harhailee aina jossain. Ja täällä tulee katseltua ja seurattua vaikka vain sitä, kuinka joku tikka hakkaa.

Tekstiviesti
tulee pian

Sitten piippaa puhelin. Juhani Kajavalta tulee tekstiviesti: ”Peura nurin. Saako jelppiä?”

Peurapäällikkö Kajava on saanut täydellisen osuman.

– Laskin kymmeneen (ennen laukausta), jotta en pettäisi porukkaa, tyytyväinen Kajava sanoo.

Hän on aikaisemmin painottanut, että kun peura tulee näköpiiriin, viimeinen virhe on hosua.

Nyt tilanne oli tullut nopeasti. Kajava ei ollut ehtinyt kävellä edes kyttäyskoppiinsa, kun näki pellolla neljä peuraa. Hän ampui puuhun tukeutuen.

– Joskus se on näin helppoa.

Ensimmäisistä lihoista tehdään pr-makkaraa, jota jaetaan esimerkiksi maanomistajille.

Vasta myöhemmin kaudella tulee paistia metsästäjille itselleen.

Kolarissa
yleensä peura

Turun seudun riistanhoitoyhdistyksen alueella on 52 hirvenkaatolupaa ja 200 peuralupaa. Metsästysseura Tapiolla on Piikkiön alueella lupa kaataa kymmenen peuraa ja yksi aikuinen hirvi ja kaksi vasaa. Seuralla on Piikkiössä 2 000 hehtaaria metsästysaluetta ja lisäksi Laitilassa vielä 4 500 hehtaaria.

Peurakanta on kasvanut 10 vuoden aikana.

– Hirvikolareista valtaosa alkaa olla peurakolareita. Täällä päin tilanne on hyvä. Mutta Loimaan ja Alastaron suunnalla tilanne on traaginen. Siellä on vuodessa enemmän kuin yksi peurakolari joka päivä, sanoo Särkilahti.

Metsästysseurat antavat virka-apua poliisille, käyvät etsimässä ja lopettamassa kolarihirvet ja -peurat.

Metsästäjät myös hoitavat eläinkantaa, järjestävät muun muassa ruokinnan läpi talven – satoja kiloja omenaa, porkkanaa ja viljaa.