Paikalliset

Dennis Rafkin vastustaa pizzeriansa purkamista

Ravintola muutti vain muutaman metrin päähän. TS/Jane Iltanen

Ravintola Denniksen perustaja Dennis Rafkin vastustaa jyrkästi Linnankatu 17:n puutalon purkamista. Purku-uutinen järkytti Rafkinia, joka perusti vuonna 1825 rakennettuun taloon ensimmäisen Dennis-pizzerian 40 vuotta sitten.

– En sinänsä vastusta rakentamista, mutta niin kauniin talon purkaminen on sääli. Pitää olla tunnetta mukana, ei pelkkää raakaa bisnestä.

Rafkinin mielestä purkamiselle ei ole järkiperusteita.

– Talo on remontoitu hyvään kuntoon. Esimerkiksi katto on vasta uusittu. Kun perustin pizzerian, rakennuksessa ei ollut muuta kuin kaakeliuuni ja kylmävesihana. Uuden rakennuksen voisi tehdä esimerkiksi sisäpihalle.

Vaikka Rafkinien suku luopui viime vuonna kokonaan ravintolaketju Denniksen omistajuudesta, Dennis Rafkin on edelleen Asunto Oy Linnankatu 17:n toiseksi suurin omistaja. Purkamista suunnitteleva Tuloskiinteistöt Oy omistaa yhtiöstä 70 prosenttia.

Rafkin ei voi estää yhtiökokousta tekemästä purkulupahakemusta, mutta uskoo mahdollisuuksiinsa hidastaa prosessia.

– Näistä asioista voi aina valittaa. Kyllä purkuprosessia voi venyttää vaikka kuinka pitkälle, Rafkin puuskahtaa.

Turun Sanomat uutisoi Linnankatu 17:n puutalon purkusuunnitelmista maanantaina.

TS–HAMMU VARJONEN

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (23)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Informoitu on
Hävettää..
..noiden vanhojen hienojen rakennusten julkisivujen kunto.. kuten myös se, että vastapäisen ent. säästöpankin kello ainakin viidettä vuotta näyttää jatkuvasti olevan jotain kymmentä vaille kaksi. Maksaa varmaan liikaa korjata.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
juu
jaa
Rafkin toivoo että ei pelkkää raakaa bisnestä. köhöm

Vai menikö niin että ensin myy pois sitten on mukana purkaamassa. Joku haisee nyt.

Tohtori
Nii ain taas
Ei se tauti näemmä ole Turusta mihinkään hävinyt. Ehdotankin parkkiluolaa kyseisen rakennuksen alle.

Lisää