Asiakas ei halunnut kuittia - ravintolalle sakot, koska kuittia ei tulostettu

Ravintoloitsija Sakari Lemmettyinen 24.4.2015. Kuva: TS/ Ari-Matti Ruuska

Sosiaalisessa mediassa herätti perjantaina keskustelua sakko, jonka turkulainen ravintola sai jätettyään tulostamatta kuitin asiakkaalleen.

Ravintoloitsija Sakari Lemmetyinen kertoo Cosmic Comic Cafen saaneen 300 euron sakon, vaikka asiakas itse kieltäytyi kuitista.

– Kuten laissa edellytetään, kysyn aina asiakkailta, haluavatko he kuittia. Jos he sen haluavat, tulostan sen aina heille. Kuitin haluaa yleensä yksi kahdesta sadasta asiakkaasta. Jokaisesta ostoksesta jää kuitenkin tieto kassajärjestelmään. Paikalla käynyt aluehallintoviraston tarkastaja antoi sakon lisäksi ohjeistuksen, josta kuulin ensi kertaa. Sen mukaan kuitti pitää tulostaa aina, vaikka asiakas ei sitä haluaisikaan. Tähän saakka olen olen olettanut lain perusteella niin, että että riittää, kun asiakkaalta siitä kysyy.

– Kyllä tämä vähän tökkii pienyrittäjää. Sehän on melkein sama tilanne kuin tarjoaisin asiakkaalle olutta ja kysyisin vasta sitten, ostaako hän sen. Tämä on järjenvastaista viranomaistoimintaa ja ekologisestikin täysin idioottimaista, Lemmetyinen kommentoi.

Laki velvollisuudesta tarjota kuitti käteiskaupassa kertoo sanatarkasti näin: elinkeinonharjoittajan on tarjottava tavaran tai palvelun ostajalle maksusuorituksesta laadittu kuitti, jos maksu suoritetaan käteisellä rahalla tai siihen rinnastettavalla maksutavalla. Kuitti voidaan tarjota myös sähköisesti.

Turun Sanomien perjantai-iltana tavoittama Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Mikael Luukanen puolustaa tarkastajan toimia asiassa.

– Kyllä kuitti pitää fyysisesti tarjota asiakkaalle. Tämä on linjauksemme, Luukanen kommentoi.

Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MARA) varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi ilmoitti tapauksesta kuultuaan, että viranomainen on toiminut tilanteessa vastoin lakia. Hän aikoo ryhtyä asiassa myös jatkotoimenpiteisiin.

– Vien tämän tapauksen mielelläni hallinto-oikeuteen. Tarkastajat eivät elä tässä ajassa. Eivät kassakoneet ole enää samoja kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin kaikki kuitit olivat paperilla. Jos asiakas haluaa kuitin, sen saa yhdellä napin painalluksella, Aittoniemi tuhahtaa.

Samalla hän muistuttaa, että laissa puhutaan vain kuitin tarjoamisesta.

– Tätä lakia laadittaessa todettiin, että kuitin tarjoaminen riittää. Jos kuitti on ojennettava asiakkaalle fyysisesti, laki on kirjoitettava uudelleen, Aittoniemi sanoo.

TS–HEIKKI KAUHANEN

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Alkossa tulostetaan aina
Alkossa tyrkytetään aina kuittia ja ehkä kerran olen nähnyt, että joku ottaa lappusen mukaansa. Kassoilla on laatikot kuitteja varten ja päivän päätteeksi roskikset täynnä. Ei kovin ekologinen systeemi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Alkossa tulostetaan aina
Juu samaa mieltä - jos joku haluaa kuitin, niin saa sen, muuten ei tulosteta. Ja sanon tämän ihmisenä, joka yleensä ottaa kuitin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Alkossa tulostetaan aina
"Alkoholijuomien ostosta pitää lain mukaan antaa aina kuitti kysymättä. Jos myyjä kysyy tahtooko asiakas kuitin, hän syyllistyy rikokseen."

Niinkuin sanoit, ei kauheesti järkee. Itse en pienillä aivoillani löydä mitään syytä moiselle - kuitti on tietääkseni sitä varten että asiakas voi HALUTESSAAN seurata omia kulutuksiaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Alkossa tulostetaan aina
Ruåtsissa kysytään kanssa systeemissä aina haluaako kuitin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Alkossa tulostetaan aina
35vuotta liikettä pitäneenä voin kertoa ainakin meiän koneessa tuli aina
kuitti kun loppusumma lyötiin, maksoi se sitten käteisellä tai kortilla.sen
jälkeen sanottiin tässä kuitti kiitos,tervetuloa uudelleen.
Se oli sitten eri juttu jos asiakas antoi kuitin takaisin eikä halunnut sitä.
Ei tämä kuitti ole mitään erikoista,Italiassa esm.sulla pitää olla kuitti kun
poistut ravintolasta,jos niin sanotut veropoliisit kysyy ulkopuolella kuittia
eikä sulla ole sitä sinä saat sakon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Päälaellaan tämäkin asia
Suomessa kansa on viranomaista varten. Muualla maailmassa viranomainen on kansaa varten.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Päälaellaan tämäkin asia
Teen ilmoituksen, että hyvin kirjoitettu !!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Päälaellaan tämäkin asia
".. Muualla maailmassa.."

Paljonpa olet muuta maailmaa nähnyt :) Naurettava juttu tämä kyllä. Kuitit on lähinnä paperin tuhlausta
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tupla tai kuitti
Kuitti on kuitti ja kysymys on kysymys.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tupla tai kuitti
Ja lain muaan kuitti pitää aina "tarjota". Ja kysymys on tarjous antaa kuitti asiakkaan niin halutessa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aittoniemi
Aittoniemi on juuri näiden harmaan talouden kannattaja. Juuri näin ne pizzan myyjät toimii. Kysyy haluaako kuitin, eli ei tarjoa sitä. Jos sanookin, että haluaa, niin sitten tulee paniikki..ai mistäs se nyt tulikaan. Ja ennen sitä heilutellaan kättä edestakaisin kassan päällä aivan kuin oltas sitä etukäteen tulostavinaan. Joka kerta sama juttu. Ja jos on maksanu kortilla niin tietenkin sitten tarjotaan vain sitä korttikuittia. Niinpä niin. Aittoniemen kaltaisten takia suomi menettää satoja miljoonia veroja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: aittoniemi
"Joka kerta sama juttu."
Kyllä ainakin itse saan paikallisista pizzerioista kuitin. Tulostavat myös sen joka kerta.
Kuittia ei missään nimessä tarvitse mielestäni tulostaa, jos asiakkaalta kysytään "haluatteko kuitin?" ja vastaus on ei. Minkä helvetin takia sitten sitä paperiroskaa tekemään sitten? Niinkuin kirjoitettu, maksutapahtuma (kortilla ainakin) menee muutenkin talteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valvontaa valvontaa idiottimaista
Siksi tämä maa on niin kallis kun kaikenmoiset idiottimaiset tarkastukset pitää hoitaa verovaroista tietenkin. Nykyajan tekniikka pitäisi toimia , niin että kassakoneeseen lyöty summa näkyy verottajalle. Harmaa talous ja veronkierto jyrää isoissa yrityksissä. Vaikka tuollaisen pikkuravintolan koko vuoden tulos jäisi verottamatta on hyttysen p.ska vesilasissa. Tyypillistä suomalaista virkamiestoimintaa, pyyrystetään pikkukaloja ja isot ui oikealta ohi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valvontaa valvontaa idiottimaista
-Näin on.Byrokratiaan täällä menee järkyttävä määrä verorahoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valvontaa valvontaa idiottimaista
Suomi on kallis koska täällä on:
a.) korkea elintaso (korkeat palkat)
b.) korkeat verot

Byrokratia menee usein yli, mutta on turha syyttää virkamiehiä lain noudattamisesta. Ongelma tässäkin tapauksessa on laki.

Mä mielummin valitsen virkamiehet jotka ovat tiukkoja ja noudattavat lakia kuin virkamiehet jotka hoitavat hommansa lahjuksien ja kaverisuhteiden avulla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onko rehtiä liiketoimintaa ?
Onko mahdollista poistaa kassajärjestelmästä ostotapahtumia, jos kuittia ei ole tulostettu todisteeksi ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko rehtiä liiketoimintaa ?
Kassan kontrollinauhaan jää tulostettuna jokainen tapahtuma. Niitä ei voi jälkikäteen poistaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ribazca
Minä otan yleensä aina kuitin ihan sen takia että sen takia ei tarvitse jäädä siihen vääntämään ja pääsen nopeasti eteenpäin, heittää sen sitten maahan tai johonkin, kyllähän paperi maatuu.. Mikä tässä nyt on ongelma?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ribazca
Kyllähän kakkakin maatuu mutta käytän silti wc pönttöä. Käytä sinäkin roskista!!! Ei kuitteja mihinkään maahan heitellä, aivan urpoa toimintaa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
myrkkya
Lisaksi kuiteissa on Bisphenol A -myrkkya. Niihin ei pitaisi kenenkaan koskea, saati sitten turhaan kasitella koko paiva tyossaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
huhhuh
Herra Luukanen, te olette kaiken järjenkäytön alinta kastia tappamassa yrittämisen tästä maasta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: huhhuh
Hyvä vaan että sai sakot kun ei noudattanut lakia. Turhan pieni vaan tuo sakko oli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: huhhuh
nnimimerkki Lex, kerroppa mulle missä kohtaa EI noudatettu lakia? Itse 7 vuotta ravintola-alalla työskenneenä osaan kyllä alkoholilain kuin omat taskuni ja lakia on noudatettu, niin kuin uutisessakin se jo mainitaan.
Uos et tiedä asiasta mitään niin ota selvää tai pidä se leipäläpesi kiinni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: huhhuh
Lain mukaan on tarjottava laadittu kuitti. Toisin sanoen tapahtumasta on laadittava kuitti ja sen jälkeen vasta tarjottava sitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: huhhuh
Ja missä muka sanotaan, että kuitti on laadittava? Ei missään. Sitä voi tarjota myös ennen laatimista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuitti
Voisiko joku minulle valaista miten kuitin antaminen asiakkaalle estää harmaata taloutta.

Kassakoneissa kun on nollaustoiminto. Kone voidaan päivän päätteeksi nollata ja sitten lyödä sinne mitä haluaa. Asiakkaalle annettava kuitti ei kerro että veroja maksetaan / mitä kirjanpitoon ilmoitetaan. Tuosta kuittipakosta ei hyötynyt ketään muu kuin kassakoneita kauppaavat yritykset.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuitti
niinpä, itse en saa koskaan kuittia, jos maksan käyeisellä. kassa nollataan, koska sinne voi laitta ettei asiakas ottanutkaan tuotetta
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuitti
olen samaa mielta. aina on konstit kiertaa veroja. pienista puroista kasvaa suuri joki.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuitti
Tiedoksi, että ei sitä kassaa voi päivän päätteeksi nollata, siellä on kontrollinauha (tai sähköinen tiedosto), johon kirjautuu kaikki, mitä koneella on päivän mittaan tehty. Mutta muuten ei tuo typerä kuittilaki ole auttanut asiaa millään tavalla. Sitten pimitetään vaan ostojen puolelta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuitti
Mihin yksityisasiakas tarvitsee paperikuittia Aluehallintoviraston järjenjuoksun (?) mukaan?

Jos paperikuittia on todistettavasti tarjottu, mutta ei kelvannut asiakkaalle, niin lakia on noudatettu.

Joku viisas taas sanoo, että jos ei anna paperikuittia, niin sitten voi kassakoneen voisi "nollata" työpäivän päätteeksi ja syöttää uudet haluamansa summat.

Nyt kysyisin vain: Miksei "uusia summia" voisi syöttää joka tapauksessa, vai kerääkö Aluehallintovirasto ne paperikuitit kaikilta ja suorittaa vertailun kassanauhaan tms.??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.